MAINOS

Preeco.fi verkkokauppa

MAINOS

Preeco.fi on loistava esimerkki suomalaisesta sisusta ja siitä, miten harrastuksesta voi tulla työ. Preecon esiasteen taival alkoi vuonna 2011, kun samassa koulussa tavanneet opiskelijat päättivät alkaa myydä itselleen ylimääräiseksi jäänyttä tavaraa. Tämä tapahtui netin kauppapaikoissa. Myytävänä oli tuolloin tukkukaupasta ostettuja kalastustarvikkeita. Koska kauppa kävi niin hyvin, kaverukset päättivät perustaa yrityksen, joka keskittyisi tavaroiden myyntiin. Tämä yritys perustettiin vuonna 2012 ja se sai nimekseen Preeco.fi. Kyseisen yrityksen kohdalla kävi siis niin, että halu myydä tavaroita sai harrastuksen muuttumaan työksi, joka työllistää tälläkin hetkellä kyseisen kaveriporukan.

Katso kauppamme tästä.                                                 

Yrityksen perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Juha-Matti Raappana oppi yrityksen perustamisen aikoihin, että Suomessa myytävissä tuotteissa on runsaasti pelivaraa hinnan suhteen. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kaikkia tuotteita myydään reilusti liian korkeaan hintaan. Preeco.fi sen sijaan haluaa välttää tätä ja senpä vuoksi kyseisen verkkokaupan hinnoissa ei juurikaan ole ylimääräistä.

Preecon verkkokaupan valikoima

Preeco.fi aloitti myymällä kalastustarvikkeita, joita myydään yhä edelleen tänäkin päivänä. Nykyisin valikoima kattaa kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkiä kalastustarvikkeita. Verkkokaupassa on nimittäin yli 5 000 eri tuotetta. Kaikki tuotteet on jaoteltu pääkategorioihin. Niihin kuuluvat ajoneuvot, koti ja sisustus, lastentarvikkeet, lemmikkitarvikkeet, piha ja puutarha, työkalut ja -laitteet sekä urheilu ja vapaa-aika. Sen lisäksi Preeco.fi-verkkokaupasta voi löytää myös erillisen outlet-osion, jossa on siis alennettuun hintaan myytäviä tuotteita. Alennuslaari kannattaakin käydä tarkastamassa, sillä monesti sieltä voi löytää hyviä tuotteita vieläkin edullisempaan hintaan.

Preeco.fi haluaa palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Sen vuoksi se onkin panostanut asiakaspalveluun. Asiakaspalvelu on avoinna joka arkipäivänä ja vastauksen kysymykseen saa  nopeasti esimerkiksi live chatin kautta. Tämä onkin ollut yksi niistä seikoista, joihin asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Live chatin kautta voi ensin hakea vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Jos asia ei selviä niiden avulla, tulee ihan oikea asiakaspalvelija apuun. Yleensä siis niin tuotteita kuin tilaamista koskevat kysymykset saa hoidettua todella nopeasti.

Preecon myymissä tuotteissa on haluttu panostaa laatuun ja samaan aikaan myös edulliseen hintaan. Jos tuote ei kuitenkaan syystä tai toisesta vastaa odotuksia, on tuotteet mahdollista palauttaa. Palauttaminen onnistuu kätevästi siten, että asiakas lähettää palautuspyynnön suoraan asiakaspalveluun. Asiakaspalvelija taas lähettää palautukseen tarvittavat paperit suoraan asiakkaalle. Jos taas tuote on rikkinäinen, voi siitä tehdä reklamaation. Reklamaatioon tulee liittää kuva tuotteesta ja vielä selventää kirjallisesti, kuinka se on rikki. Reklamaatiopyynnöt käsitellään yleensä todella nopeasti ja asiakas saa maksamansa rahat takaisin.