MAINOS

Kiinnostaako sinua matkailuautolla liikkuminen? Näillä keinoilla löydät itsesi unelmien seikkailusta

MAINOS - BONDORA -

Kotimaan matkailuun on viime vuosina panostettu suuria rahamääriä ja palveluita on tarjolla kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Matkailualalla kotimaan matkailun panostukset näkyvät korkeina matkustajamäärinä sekä erityisenä kiinnostuksena matkailuautoihin.

Suomessa ovat nousseet niin matkailuautojen kuin myös niiden vuokraamisen määrä. Vaikka matkailuauto on hankinta kohtuullisen kallis, ovat muun muassa vertaislainat helpottaneet niiden hankintaa monien ihmisten kohdalla.

Ulkomaan matkailu on ollut edelliset vuodet hyvin vähäistä, ja tämä on vaikuttanut kotimaan matkailijoiden määrään. Vaikka ulkomaille ei ole päästykään, ovat ihmiset kuitenkin edelleen halunneet matkustaa ja täten kohdistaneet matkansa tätä nykyä lähemmäs.

Vaikka kotimaan matkailu onkin saanut suurimmat piristysruiskeensa viimeisten kahden vuoden aikana, on näkyvillä ollut trendi matkailuautojen kohdalla ollut näkyvillä selkeästi pidempään. Muun muassa matkailuautojen ensirekisteröintien taso on ollut vakaassa kasvussa jo useampien vuosien ajan. 

Osasyynä matkailuautojen suosion kasvuun viimeisimpinä vuosina on pidetty pääsääntöisesti kahta asiaa. Toinen on ulkomaanmatkailu tyrehtyminen ja toinen se, että nyt matkailuauton hankkivat ovat kokeneet itse elämäntyylin lapsen ja haluavat nyt tarjota lapsilleen saman kokemuksen.

Millaisia matkailuautoja liikkeellä on?

Matkailuautoissa on ollut nähtävillä hyvin samankaltainen trendi kuin henkilöautojen puolellakin on ollut jo useampien vuosien ajan. Ala sähköistyy ja uudet matkailuautot ovatkin toiminnaltaan jo pitkälti sähköisiä. 

Matkailuautoissa myös luksus on tärkeässä roolissa auton hankintaa suunnittelevien mielessä. Autossa on tarkoitus viettää aikaa ja asua, joten tilojen siisteys, käytännöllisyys ja kauneus, ovat ratkaisevia tekijöitä auton hankinnassa.

Varsinkin isommalla joukolla matkustavat haluavat edelleen isoja ajoneuvoja, joissa on tilaa toimia ja olla. Yksin tai kaksin matkaavat taas haluavat autolta parempia ajo-ominaisuuksia, jolloin esimerkiksi pakettiauton koriin rakennetut matkailuajoneuvot ovat parempi vaihtoehto.

Mieti mitä itse tarvitset!

Matkailuajoneuvon valinnassa merkittävimpiä kriteereitä ovat ehdottomasti omat tarpeet ja halut. Kyseessä on kuitenkin aina yksi lomasi tärkeimmistä kohteista ja sitä voikin verrata esimerkiksi loma-ajan asuntoon, jossa tulisi viihtyä oman arjen ulkopuolella. 

Hyviä kysymyksiä matkailuajoneuvon hankinnassa ovat muun muassa, miten ajoneuvoa on tarkoitus käyttää, ketä autossa tulee matkaamaan, käytetäänkö autoa ympärivuotisesti ja kuinka paljon kilometrejä autoon tulee vuositasolla.

Tärkeintä on siis miettiä, millaisia ominaisuuksia autolta hakee. Erilaisia autoja on olemassa vaikka kuinka paljon ja esimerkiksi sänkypaikkojen määrä voi vaihdella paljonkin autojen välillä.

Myöskin erilaiset turvallisuustarpeet ratkaisevat paljon lopullista hankintaa. Isommalle joukkiolle on oltava enemmän turvavyöllisiä paikkoja ja talvisin autoa käyttävillä tulee olla tehokkaat lämmitysmahdollisuudet, jotta autossa ei tule kylmä.

Matkailuautojen joukossa on tarjolla todella paljon erilaisia mahdollisuuksia ja kokonaisuuksia, joten oman mielenmukainen on todellakin hyvin mahdollista hankkia. Myös omaa budjettia tulee aina pohtia suhteessa omiin haluihin, jotta saa kaikkia tarpeelliset ominaisuudet autoonsa.

Loistava tapa tutustua Suomeen ja sen luotoon

Auton hankinnan jälkeen on tietysti tärkeää pohtia, missä ja miten haluaa matkailla Suomessa. Matkailuauto on todella loistava väline kotimaanmatkailuun, sillä se mahdollistaa vierailut paikkakunnilla, joissa ei ole paljoa majoituskapasiteettia. 

Suomalaiset tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa, joten käytännössä ei ole olemassa paikkaa, johon autolla ei pääsisi. Matkailuautolla ei myöskään tarvitse pohtia aikatauluja tai myöhästymisiä, vaan mikäli jokin paikka tuntuu hyvältä pysähdyspaikalta, voit vain jäädä siihen.

Matkailuautot ovat saavuttaneet hurjaa suosiota ja niiden suosion voidaan odottaa nousevan entisestään, kun suomalaiset monen vuoden tauon jälkeen ovat jälleen löytäneet kotimaansa. Tutustu siis Suomen tarjontaan ja lähde etsimään Suomalaista sielun maisemaa.