sunnuntai 18.8.2019 | 01:36
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

” Ei siinä ehtinyt pelätä, ajattelin vain, että täytyy pelastaa kaikki mahdollinen" – Kiepin henkilökunta on kiitollinen kaikille pelastustöihin osallistuneille

Kokkola-lehti+
Ke 6.2.2019 klo 14:00

Maria Store

Kiepin museopedagogi Mari Mäenpää ja museoassistentti Merja Passoja olivat paikalla heti aamuviiden jälkeen tiistaina valmiina pelastamaan luonnontieteellisen museon kokoelmia palon keskeltä.

– Ehdin vähän ennen Maria paikalle. Sain kypärän ja suusuojan suojaksi ja pääsin palomiesten kanssa sisälle. Pyysin heitä pelastamaan perhoset ja arkistot ensin. Mari otti myös heti tilanteen haltuun tullessaan paikalle ja luetteli ulkomuistista, mitä kaikkea pitäisi saada turvaan, kertaa Passoja viikon takaisia tapahtumia.

– Ei siinä ehtinyt pelätä, ajattelin vain, että täytyy pelastaa kaikki mahdollinen, jatkaa Mäenpää.

Museon kokoelmien pelastaminen jatkui pitkin päivää. Välillä museorakennuksen pääsivät ainoastaan savusukeltajat, välillä tilanne oli sellainen, että hekään eivät astuneet sisälle.

– Aina kun oli mahdollista palomiehet kävivät hakemassa meidän pyytämiämme esineitä.

Välikatto romahti molemmista päistä, mutta silti vielä seuraavanakin päivänä vintiltä saatiin talteen Veikko Salkion sarvia ja mm. Pummangin kartta.

– Silloin tuli melkein itku, sanoo Passoja.

– Palomiehet toimivat loistavasti ja yhteistyö heidän kanssaan sujui saumattomasti. Myös kaupungin työntekijöitä oli aamuvarhain paikalla kuljettamassa ulos kannettuja tavaroita evakkoon. Kaikki ovat tehneet kovasti töitä, kiittelevät Passoja ja Mäenpää.

Kaupungin henkilökunta aloitti työt vahinkojen minimoimiseksi heti tiistaina, kun pelastuslaitos antoi siihen luvan. Rakennusmestari Jaakko Kukkolan ja sähköasentaja Pasi Leskelän avulla saatiin savunpoisto ja lattian kuivatus heti käyntiin.

Perhoskokoelma on siirretty turvaan kaupungintalon arkistoon ja se on kunnossa.

– Armas Järvelä on osannut varastoida perhoset ammattitaidolla ja ne näyttävät olevan hyvässä kunnossa. Palomiehet kantoivat perhoskaapit ulos huolella, kertoo Mäenpää.

Mäenpää ja Passoja ovat tyytyväisiä, että suurin osa kokoelmista saatiin talteen.

– Tilanne näytti kauhealta, joten on hienoa, että tärkeimmät saatiin turvaan.

Väistötilat ovat pikkuhiljaa järjestymässä museon kokoelmille. Kun ne löytyvät, alkaa papereiden järjestely ja kokoelman huoltaminen.

– On vaikea arvioida kuinka kauan kokoelman läpikäymiseen menee, sanoo Mäenpää.

Kiepin uudisrakennus, jossa sijaitsee täytettyjä eläimiä, kärsi savuvahingoista. Uudisrakennus täytyy alipaineistaa savun ja noen poistamiseksi.

– Meillä on Veikko Salkion kouluttama preparaattori. Seija Jakobsson tietää tarkkaan miten eläimet on täytetty ja osaa huoltaa ne kuntoon.

Mineraalikokoelmaa ei tarvitse erityistä konservointia, mutta niiden siirtoon tarvitaan asiantuntijoiden apua.

– Kokoelmassamme on mineraaleja, jotka sisältävät radioaktiivista ainetta. Niiden pakkaamiseen tarvitsemme GTK:n apua, kertoo Mäenpää.

Kiepin toimintaa tullaan jatkamaan, mutta tulipalon vuoksi Kieppi on toistaiseksi suljettu.

– Sen eteen tehdään töitä, että entisiin tiloihin päästään palaamaan, sanoo Mäenpää.

Vanha rakennus tullaan ennallistamaan entiseen uskoonsa.

Moni on muistellut sosiaalisissa medioissa Kieppiä ja sen perustajaa Veikko Salkiota. Kiepillä ja sen tukiyhdistys Kiepin ystävät ry:llä on ollut jo aiemmin käynnissä projekti, jonka tavoitteena on kerätä muistoja ja valokuvia Salkiosta.

Niitä voi lähettää osoitteeseen kieppi@kokkola.fi.

Kieppi

Veikko Salkio avasi kokoelmansa Suolamakasiinin yläkertaan vuonna 1982. 1990-luvulla se siirtyi Hagströmin kulmaan ja 2000 nykyisiin tiloihin.

Luontokokoelma Kiepin nimi muutettiin 15.5.2012 seuraavasti: Kieppi, Kokkolan luonnontieteellinen museo.

Kieppi koostuu Veikko Salkion luontokokoelmasta, Viljo Nissisen mineraalikokoelmasta ja Armas Järvelän perhoskokoelmasta.

Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi on sivistyslautakunnan alainen yksikkö.

Viime vuonna Kiepissä kävi yhteensä 7 607 vierailijaa. Opastuksiin ja työpajoihin osallistui yhteensä 183 ryhmää.

#