sunnuntai 18.8.2019 | 01:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Banaani, kahvi ja leikkokukat ovat Reilun kaupan myydyimpiä tuotteita –  "Vastuullisuuden täytyy kasvaa laajemminkin"

Maria Store Kokkola-lehti+
Ke 6.2.2019 klo 15:00

Lidl ilmoitti vuoden alussa siirtyvänsä myymään Suomessa pelkästään Reilun kaupan banaaneja. Pari vuotta aiemmin kauppaketju ilmoitti luopuvansa häkkikanaloiden kananmunista.

Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen pitää Lidlin linjausta banaanien myynnistä valtavana.

– Se on isoimpia yksittäisiä linjauksia Suomen Reilun kaupan historiassa. Sillä on isot konkreettiset seuraukset tuottajapäässä, hän sanoo.

Reilussa kaupassa olennaista on, että viljelijät saavat työstään riittävän korvauksen. Reilussa kaupassa huomioidaan myös viljelijöiden työolot ja hyvinvointi sekä ympäristöasiat.

Tällä hetkellä Reilun kaupan banaanin markkinaosuus on noin kymmenen prosenttia. Banaaneja myydään Suomessa noin 114 miljoonaa kiloa vuodessa. Toissa vuonna Reilun kaupan banaaneja myytiin noin 12 miljoonaa kiloa.

– Lidlissä on arvioitu, että he tulevat tuplaamaan Reilun kaupan banaanin myynnin Suomessa. Sillä on iso merkitys tuottajille.

Isoimmat yksittäiset Reilun kaupan tuotteet ovat banaanin lisäksi kahvi ja leikkokukat. Reilun kaupan leikkokukkia myydään 50 miljoonaa vartta vuodessa.

Reilun kaupan tuotteiden myynti on kasvanut joka vuosi.

– Joskus muutamalla prosentilla, joskus paljon enemmän. Uskon, että kasvu tulee jatkumaan. Tekemistä on silti. Reilun kaupan markkinaosuus esimerkiksi kahvissa kasvaa koko ajan, mutta on silti vielä pieni.

Sivonen kiittelee, että niin suomalaisilta kuin ruotsalaisiltakin kahvipaahtimoilta on tullut markkinoille Reilun kaupan tuotteita.

– Avauksia tehdään siellä täällä ja uskon, että tämä kehitys jatkuu. Vastuullisuuden täytyy kasvaa laajemminkin.

Kuluttajat voivat omilla teoillaan vaikuttaa kauppojen valikoimiin. Sivonen kehottaa kuluttajia tutustumaan tuotteiden alkuperään ja kysymään siitä myös kauppiaalta.

– Itse olen kärsimätön kuluttaja ja en haluaisi käyttää aikaa alkuperän tarkistamiseen, vaan haluan, että kauppias tekee sen valmiiksi puolestani.

– Eduskuntavaaleissa voi vaikuttaa äänestyskopissa. Reilu kauppa ry ajaa muiden järjestöjen ja tahojen kanssa ihmisoikeuksia koskevaa yritysvastuulakia.

Kampanjassa on mukana myös useita yrityksiä, muun muassa kauppaketjut K-ryhmä ja S-ryhmä.

”Avauksia tehdään siellä täällä ja uskon, että tämä kehitys jatkuu.

”Vastuullisuustyömme tärkein sidosryhmä ovat tulevat sukupolvet. Teemme tänään päätöksiä, jotka kantavat kymmenien vuosien päähän.

Luomua ostettaisiin enemmän, jos tarjontaa olisi

Tiedostava kuluttaminen on tämän hetken suurin ruokatrendi: se vaikuttaa jopa 55 prosentilla suomalaisista ruokavalintoihin, kertoo K-ryhmän Ruokailmiöt 2019 -raportti.

Ilmiön koko on kasvanut vuodesta 2017 noin 10 prosenttia ja sen odotetaan kasvavan saman verran vuonna 2019.

K-ryhmän kokkolalaislähtöinen vastuullisuusasiantuntija Sohvi Vähämaa sanoo, että asiakkaat ovat yhä tietoisempia omien kulutusvalintojensa ympäristövaikutuksista.

– Vegaaniset tuotteet ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan suomalaisten ostoskoreissa. Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden myynti K-ruokakaupoissa on viime vuosien aikana kasvanut.

Myös kiinnostus luomua kohtaan on Vähämaan mukaan kasvanut, ja sitä ostettaisiin enemmän, jos vain tarjontaa olisi.

– Ruokailmiöt-tutkimuksemme mukaan 18 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa enemmän luomutuotteita vuonna 2019.

Ostetuimpien luomutuotteiden listalla ovat banaani, kevytmaito, rasvaton maito ja kananmunat.

– Ohjaamme kriittiseksi tunnistettuja raaka-aineita, kuten palmuöljyä ja soijaa, sisältävien tuotteiden hankintaa kestävän kehityksen hankintalinjauksilla.

Yksi K-ryhmän uusimmista kestävän kehityksen hankintalinjauksista on eläinsuojelulinjaus.

– Valikoimapäätöksiä tehdessämme otamme huomioon tuotantoeläinten hyvinvoinnin. Valikoimissamme ei ole uhanalaisia kala- ja äyriäislajeja. Emme esimerkiksi hyväksy K-ryhmän valikoimiin virikehäkkikananmunia vuoden 2026 alusta alkaen.

Vähämaa sanoo, että asiakkaat ovat tänä päivänä yhä kiinnostuneempia tuotteiden alkuperästä ja tuotannon vastuullisuudesta.

– Vastuullisuustyömme tärkein sidosryhmä ovat tulevat sukupolvet. Teemme tänään päätöksiä, jotka kantavat kymmenien vuosien päähän. Esimerkiksi muovien kulkeutuminen meriin ja muualle luontoon huolestuttaa asiakkaitamme. Asiakkaamme toivovat yhteydenotoissaan, että muovin käyttöä kaupassa vähennettäisiin.

K-ryhmä on mukana kaupan alan Green Deal –sopimuksessa ja on omassa muovilinjauksessaan asettanut lisää tavoitteita muovin kierrättämiseksi, vähentämiseksi ja välttämiseksi.

Kaikkien K-ryhmän omien merkkituotteiden pakkausten muovimäärää vähennetään ja pakkauksista tulee kierrätettäviä vuoteen 2025 mennessä.

Myös S-ryhmä on sitoutunut osana kaupan alan Green Deal-sopimusta vähentämään muovisten ostoskassien kulutusta ja edistämään kestokassien käyttöä.

Muovikassisitoumuksen tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä Suomessa käytetään 40 muovikassia henkilöä kohden.

S-ruokakauppojen hevi-osastoilla on aina tarjolla biohajoavia hevi-pusseja vaihtoehtona muovipusseille ja kaupoista löytyy myös kestohevipusseja.

KPO:n market-toimialajohtaja Antti Paananen uskoo, että ympäristöasioista vähänkään seuraavat asiakkat toivovat muovin määrän vähenevän kaupassa.

– Siihen voi vaikuttaa omilla ostovalinnoilla. Valita pakkauksia, joissa kierrätettävyys korostuu. S-ryhmän tasolla pyrimme huomioimaan nämä asiat tavarantoimittajien määritteissä. Pyrimme vaikuttamaan asioihin niin, että pakkausmateriaali vähenisi ja se pakkausmateriaali mitä käytetään olisi kierrätettävää.

S-ryhmän omasta toiminnasta ei päädy muoviroskaa luontoon. Kaikki jätteet ohjataan hyötykäyttöön. Päivittäistavarakaupassa linjattiin, että oma merkki -tuotteiden pakkaukset ovat 100-prosenttisesti kierrätettäviä vuoden 2022 loppuun mennessä

Mikromuovien haitallisuuden vuoksi S-ryhmän oma merkki -kosmetiikkatuotteissa tai pesuaineissa ei käytetä mikromuovirakeita, ja S-ryhmä on kieltänyt PVC-muovin käytön tuotteiden pakkauksissa.

#