torstai 23.5.2019 | 03:36
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Rankkaa, mutta ihanaa – äitiys on Kirsi Rantaselle astetta haastavampi juttu

Outi Airola Kokkola-lehti+
Ke 8.5.2019 klo 16:00

Ouluntieläisen kerrostaloasunnon oven avaa vaaleanpunaiseen huppariin pukeutunut Kirsi Rantanen. Äidin takana kurkistelevat äskettäin koulusta saapuneet Jenny (9), Jaakko (14) ja Juho (17). Tunnelma on lämmin ja iloinen ja juttu lähtee heti luistamaan. Ei heti arvaisi, että perheessä on kolme erityislasta.

– Juholla on keskivaikea kehitysvamma ja ADHD, Jaakolla ja Jennylla harvinainen hypofosfatasia eli hauras luusto, mikä vaatii Jennyn osalta piikityshoitoa muiden lääkkeiden lisäksi, kertoo Kirsi.

Perhe asuu kaksiossa, eli makuuhuoneita on vain yksi.

– Se on realismia lähihoitajan palkalla. Mutta en osaa valittaa sitä, tämä sujuu aivan hyvin, kiittelee Kirsi.

Hänen positiivisuutensa ymmärtää nopeasti. Liki 20 vuotta lähihoitajan työtä vanhusten hoivayksiköissä on opettanut näkemään surua ja kuolemaakin.

– Luulen, että taisteluni lasten hoitojen puolesta on opettanut minut asettumaan myös omaisten asemaan ja se on pelkästään hyvä asia, sanoo Kirsi.

Kauhavalta ”kotoosin” olevan Kirsin suussa pyörii vielä vahvana eteläpohjalainen murre. Kokkolaan lähihoitajaksi opiskelemaan vuonna 1993 päätynyt Kirsi ”tuloo kotihin”, ”näköö asioota” ja laittaa ”veren kiehumahan”. Kokkolalaisten iloksi Kirsi jäi kaupunkiin avioliiton myötä, eikä erokaan sittemmin palauttanut häntä kotikonnuille takaisin.

– Usein harmittaa, kun ei täällä ole sukulaisia, mutta paluu Kauhavalle ei ole käynyt mielessä, sanoo Kirsi.

Kun esikoinen Juho syntyi, nuori äiti kulki perhepuistoissa ja mietti, miksei poika oppinut liikkumaan eikä puhumaan muiden tavoin. Kävelytaito tuli vihdoin 2,5 vuotiaana, puhetaito myöhemmin – kehitysvamma oli todettu. Seuraavat lapset kantoivat harvinaista geeniä, joka aiheuttaa luuston haurastumista. Jennyllä oli jo sikiönä vatsassa reisimurtuma.

– Vauvanakin reisiluu murtui ja sairaalassa hoitajat ilmoittivat, että asiasta on tehtävä ilmoitus lastensuojeluun. Onneksi diagnoosi oli löytynyt jo raskausaikana, huokaisee Kirsi.

Erityislasten kanssa elämä on ollut jatkuvaa huolehtimista ja vahtimista, tiukkaa aikataulutusta ja sairaalareissuja Helsinkiin ja Ouluun. Terapioita, kuntoutusta ja kiistelyä Kelan kanssa.

– Se vie aivan hirveästi energiaa, että pitää taistella omien lastensa oikeudesta hoitoon, harmittelee Kirsi.

Iloa elämään tuovat lasten harrastukset. Kirsi toimii lasten jalkapallo- ja sählyjoukkueissa huoltajana ja tiedottajana, viikonloppuihin mahtuu paljon pelireissuja.

– Varsinkin Juholle urheilu on kaikki kaikessa. Kaikki pitää seurata, lukea hänelle urheilujutut ja pelejä käydä katsomassa, nauraa Kirsi.

Arki on haastavaa, kun Kirsi tekee kaksivuorotyötä. Onneksi lasten isä asuu lähellä. Juho on oppinut reitin läheiseen kouluun ja isälleen, mutta Kirsi pitää kiinni siitä, että lapset laitetaan aamuisin aikuisten toimesta kouluun.

– En halua, että Jenny joutuu olemaan isosiskona ja huolehtimaan Juhosta.

Äitienpäivänä lasten suusta tulee totuus. Millainen äiti on?

– Hieno ihminen! sanoo Juho.

– Huolehtiva! lisäävät Jaakko ja Jenny.

Kirsi ei nuorena äitinä arvannut, että elämä kolmen lapsen kanssa muodostuisi aivan tällaiseksi.

– Onhan tämä rankkaa, mutta ihanaa! Nämä lapset ovat vahvistaneet luonnettani ja pienet onnistumiset ovat suuri ilo. Ehkä minulle on myös annettu asennetta enemmän kuin pituutta, vitsailee Kirsi.

”Kun esikoinen Juho syntyi, nuori äiti kulki perhepuistoissa ja mietti, miksei poika oppinut liikkumaan eikä puhumaan muiden tavoin.

#