sunnuntai 20.10.2019 | 01:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Jumppaava Tarja Halonen ja Kivikauden mies – ITE-taiteen ”löytämisestä” on kulunut yli kaksikymmentä vuotta

Maria Store Kokkola-lehti
To 11.7.2019 klo 09:10

Museokorttelissa sijaitsevan ITE-museon viiteen huoneeseen on koottu ITE-taiteen historiaa sen kartoituksesta lähtien tähän päivään.

ITE-taiteen ”löytämisestä” on kulunut yli 20 vuotta ja sen ensiesittelystä tulee kuluneeksi ensi vuonna 20 vuotta. Ensimmäisessä ITE-taiteen näyttelyn mainosjulisteessa komeili kuva Timo Peltosen Kivikauden miehestä.

– Hänen teoksellaan halusin kertoa ihmisille, mitä ITE-taide on. Soutuvene oli ainoa perintö, jonka Peltonen sai vanhemmiltaan ja hän halusi kunnioittaa sitä, tekemällä siitä eräänlaisen muistomerkin, kertoo ITE-amanuenssi Elina Vuorimies.

Tämä teos ottaa nyt vierailijat vastaan Ilmiantoja – Wanted ITE -näyttelyssä.

Maaseudun Sivistysliiton ja Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen tuottama ITE-projekti vuosina 1997–2000 oli ensimmäinen läpileikkaus Suomen visuaalisesta kansantaiteesta.

Takapihan taiteilijoita etsittiin esimerkiksi lehti-ilmoituksin, ja niihin saatuja ”ilmiantoja” on myös esillä näyttelyssä. Projektin aikana löydettiin noin 300 itseoppinutta taiteen tekijää.

Ensimmäisen kartoitusprojektin jälkeen on tehty aluekartoituksia ja kartoituskattavuus on tällä hetkellä 60 prosenttia. Tutkimattomia alueita ovat vielä Satakunta, Häme, Pohjois-Savo, Uusimaa ja saaristo.

– Juuri sain tiedon, että Maaseudun Sivistysliitto on saanut rahoituksen Hämeen ja Satakunnan kartoitukseen, iloitsee Vuorimies.

Näyttelyyn Vuorimies on rakentanut ITE-taiteen tarinan. Ensimmäisessä huoneessa esitellään sitä taidetta, mihin kartoittajat törmäsivät pihapiireissä.

Esillä on esimerkiksi ITE-taiteen ykkösveistäjiin kuuluvan Väinö Ojan suuria puuveistoksia, mutta myös tämän pikimaalauksia. Seinälle on koottu Ensio Tuppuraisen Kääpälän Sanomat. Tuppurainen kiinnitti kannanottonsa kotitalonsa ulkoseinille.

Pihapiiriin pystytetyt taideteokset kartoittajien oli mahdollista löytää, mutta haastavampaa oli löytää kotien sisällä piilevät aarteet.

Vuonna 2005 Vuorimies kollegoineen sai vinkin taitavasta puuastioiden tekijästä, Lauri Mäkäräisestä.

– Ensin ajattelimme, että ei kuulosta mitenkään mieltä nostattavalta kohteelta, mutta koska meillä oli aikaa, kävimme paikan tarkastamassa.

Vastassa oli lottovoitto. Kartoittajien avatessa ovet paljastui koti täynnä eläin- ja julkkisaiheisia puuveistoksia ja puureliefejä.

– Kaikki pinnat olivat täynnä teoksia. Lauri Mäkäräinen oli taitava veistäjä, ja hänen opettajansa kannusti vanhempia lähettämään hänet taidekouluun Helsinkiin. Taiteella itsensä elättäminen ei kuitenkaan kuulostanut varteenotettavalta vaihtoehdolta vanhempien mielestä.

Yhden kokonaisen seinän täyttää Iida Somman maalaukset. Värikkäät maalaukset ovat omaelämäkerrallisia, joissa hän kuvaa esimerkiksi vanhempiaan ja perhettään.

Yhdessä huoneessa kerrotaan ITE-taiteen dokumentoinnista, jota ovat ansiokkaasti tehneet valokuvaaja Veli Granö ja videoita tehnyt kuvataiteilija Erkki Pirtola.

– Dokumentoinnin merkitys on suuri. Kaikkea ITE-taidetta ei voi varastoida, joten se täytyy tallentaa muulla tavoin. Viime vuosina meillä on ollut kiire dokumentoida se ITE-taide, joka on vaarassa kadota.

Esimerkiksi Elis Sinistön Villa Mehu on jo lähes painunut maan alle, mutta valokuvissa ja videoilla se elää edelleen. Villa Mehua Sinistö rakensi 50 vuoden ajan ja se koostui esimerkiksi hänen kotitalosta, temppelistä, tanssisalista, useista saunoista ja vierasmajoista.

ITE-taiteen nykytilaa esitellään neljännessä huoneessa. Esillä on esimerkiksi Paula Huhtasen yksityiskohtaisia maalauksia ja J. Kareliuksen kuvitellun Kotimiesi-lehden kansikuvia sekä dadaistinen satavuotishistoriikki dadasta. Näyttelyn tilaustöitä ovat Jarmo Valtasen ympäristön tilaan kantaa ottava teos sekä Juha Pesosen maalausinstallaatio, jossa hän on mm. käsitellyt ahdistavia tunteitaan.

Esillä on myös näyttelyä varten tilattu työ alaveteliläiseltä Ulla Haglundilta, joka on edelleen yksi niistä harvoista naisista, joka tekee moottorisahaveistoksia. Still Beautiful -teoskokonaisuus käsittelee rintasyöpää.

Vuorimiehen mukaan nyt eletään ITE-taiteen murroskautta. ITE-taide on muuttunut urbaaniksi. Nuoremman polven taiteilijat ovat ottaneet uudet, kaupunkioloihin soveltuvat tekniikat.

– Originellien aika ei kuitenkaan ole ohi. Olen varma, että uusia Elis Sinistöjä ilmaantuu, se vie vaan oman aikansa.

Ilmiantoja – Wanted ITE -näyttely on esillä ITE-museossa 27. lokakuuta asti.

ITE-taide

ITE-taide on suomalaista nykykansantaidetta. Lyhennesana ITE viittaa sanayhdistelmään ”itse tehty elämä”.

Siinä missä perinteinen kansantaide edusti ennen kaikkea esteettisesti korkeatasoista käsityötä, nykykansantaide on kätevyyteen ja kekseliäisyyteen perustuvaa kansanomaista kuvataidetta.

ITE-taiteilijat työskentelevät taidemaailman ulkopuolella ja esittävät teoksiaan omassa arjen ympäristössään. He ovat itseoppineita, mikä tarkoittaa sitä, ettei heillä ole koulutusta taiteen tekemiseen.

ITE-taiteilijat eivät pidä ammattitaiteilijoita esikuvinaan tai tarvitse ohjausta ja harrastuspiirin tukea taiteen tekemisessä.

Lähde: itenet.fi

#