sunnuntai 29.3.2020 | 01:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Juha Järvelä kirjoitti kirjan Mika Waltarin Helsingistä - "Omat mielikuvani Helsingistä olen muodostanut juuri Waltarin kirjojen kautta"

Maria Store
To 24.10.2019 klo 09:10

Tällä viikolla julkaistava Mika Waltarin Helsinki (Minerva) näyttää kaupungin Waltarin silmin ja vie lukijan hänen kuvaamilleen paikoille.

Osa niistä on yhä helppo löytää, osa kuuluu kaupungin menneisyyteen.

– Joissakin 30-luvulla otetuissa kuvissa Helsinki näyttää aivan samalta kuin nytkin. Toisissa maisema on täysin muuttunut, kertoo kirjan kirjoittanut kaustislaissyntyinen Juha Järvelä.

Hän sanoo, että kaupungilla oli iso rooli niin kirjailijan itsensä elämässä kuin myös hänen kirjoissaan. Kolmannen polven helsinkiläinen asui kaupungissa lähes koko elämänsä.

Waltari kuvasi kotikaupunkiaan jo 1920-luvun kulttiklassikossa Suuri Illusioni. Kirjassa Waltari kuvaa kieltolain aikaista Helsinkiä, valoine ja varjoineen. Esillä on modernin nuorison juhlinta ja yöelämä Töölössä.

Myöhemmin Helsinki oli vahvasti läsnä esimerkiksi Komisario Palmu -kirjoissa.

– Waltari oli kaukokaipuinen ja kirjoittikin myöhemmin historiallisia kirjoja Välimeren maisemista. Hän innostui kuitenkin omasta kotikaupungistaankin ja löysi sieltä jännitystä. Helsinki tarjosi elämyksiä ja mielikuvituksensa avulla hän loi tutuistakin paikoista jännittäviä.

Järvelä innostui aiheesta kirjoitettuaan Komisario Palmun jäljillä -kirjan yhdessä Marjo Vallitun kanssa.

– Siinä esittelimme Palmu-kirjoista ja -elokuvista tuttua Helsinkiä. Waltarin Helsinki alkoi silloin tuntua lupaavalta aiheelta.

Waltari asui Töölössä. Siellä kirjailija oli tuttu näky kantaravintolassaan Elitessä, jossa hän usein istuskeli ystävänsä Tauno Palon kanssa.

Satama- ja työläiskaupunginosat jäivät Waltarille vieraimmiksi.

– Hän oli sivistyneen perheen poika ja hänen kirjoissaan kuvauksissa näistä alueista oli tietynlaista dramaattisuutta ja huomasi, että hän oli vähän pelokkaammin liikkeellä. Kirjailija Helvi Hämäläisen luona vieraillessa Vallilassa Waltari oli selkeästi hämillään, että millainen paikka tämä on, vaikka asukkaiden mielestä alue oli ihan hyvä ja turvallinen paikka asua.

Helsinki kävi kirjailijan elämän aikana läpi kolme sotaa ja isoja muutoksia. Kaupunki laajeni ja modernisoitui hänen elinaikanaan. Waltari kuoli vasta vuonna 1979.

60-luku oli modernin rakentamisen aikaa, jota Waltari seurasi ja kuvasi myös viimeisessä Palmu-kirjassaan Tähdet kertovat, Komisario Palmu.

– Siinä vanha komisariokin katselee kaupunkia ja toteaa, että kaikki vanha katoaa, niin hänkin. Viimeisessä Palmu-elokuvakäsikirjoituksessa, jota ei koskaan toteutettu näyttelijälakon vuoksi, tarina pyörii vanhan rakennuksen purkamisen ja rakennussuojelun ympärillä. Selkeästi vanhan katoaminen painoi Waltarin mieltä.

Kirja koostuu Waltarin elämään ja teoksiin liittyvien paikkojen kuvauksista, jotka on järjestetty niin, että lukija voi teosta seuraten kulkea Waltarin Helsingissä. Runsaasti kuvitetussa kirjassa edetään kaupunginosa kerrallaan.

Kaikkiaan kirjassa esitellään yli 130 kohdetta. Helsingin kaupunginmuseo on antanut laajan kuva-arkistonsa vapaaseen käyttöön ja sieltä Järvelä löysi kuvia kirjaansa.

– Omat mielikuvani Helsingistä olen muodostanut juuri Waltarin kirjojen kautta. On ollut jännä verrata niitä mielikuvia todellisuuteen, kertoo Järvelä.

Varsinkin elokuvissa kuvattu Helsinki poikkeaa usein todellisuudesta.

– Palmu-elokuvassa katunäkymä saattaa olla Töölöstä, kun astutaan sisään porraskäytävään ollaan Kruununhaassa ja asuntoon mentäessä ollaankin studioon rakennettujen lavasteiden keskellä.

Monia Waltarin elämään tai teoksiin liittyneitä paikkoja – asuinrakennuksia, ravintoloita, sairaaloita, elokuvateattereita – ei ole enää olemassa.

– Joku sata vuotta olemassa ollut ravintola on saattanut kadota ihan pari vuotta sitten.

Kirjailijan koti Tunturikadulla on edelleen olemassa. Hänen tyttärensä säilytti sen liki koskemattomana Waltarin kuoleman jälkeen.

Waltari-kohteista Hietaniemen hautausmaa on Järvelän omia suosikkeja.

– Siellä on tullut paljon kierreltyä. Waltari ja hänen sukunsa on haudattu sinne. Eräässä haastattelussa Waltari mainitsi itsekin, että hän kävi siellä käveleskelemässä, sillä se sijaitsi lähellä hänen kotiaan.

Juha Järvelä

Juha Järvelä on jyväskyläläinen historian tutkija ja kirjastoammattilainen. Hän on väitellyt 2013 Mika Waltarin nuoruudentuotannosta ja julkaissut kaksi Waltaria koskevaa tietokirjaa: Waltari ja sukupuolten maailmat ja Komisario Palmun jäljillä (yhdessä Marjo Vallitun kanssa).

Kaustislaissyntyinen Järvelä on usean vuoden ajan koostanut Sata vuotta sitten -palstaa Kokkola-lehteen.

#