maanantai 16.12.2019 | 10:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Meripuiston ulkokuntosalilaitteet saatiin asennettua ennen talvea – Viimeistelytyöt jatkuvat keväällä

Joni Mäki-Petäjä Kokkola-lehti
Ke 13.11.2019 klo 13:15

Kokkolan kaupungin kirvesmies Joona Niemi kokeilee juuri asennettujen ulkosalilaitteiden toimivuutta Meripuistossa.

– Hyvin nämä tuntuvat toimivan. Näitä voi käydä testaamassa myös talvella, jos sää sallii, Niemi kertoo.

Talven tulo laittoi omat haasteensa laitteiden asennukselle, mutta laitteet saatiin alueelle kasattua paikoilleen maanantaina.

– Maa oli kyllä jäässä, mutta lopulta hyvin saatiin laitteet kiinni. Viimeistelytyöt jatkuvat sitten keväällä, Niemi sanoo.

Asennettuna on muun muassa lihaskuntolaitteita ja crosstrainereita. Yhtenä erikoisuutena laitteista löytyy kuntopyörä, jolla voi samalla ladata puhelinta polkiessa.

Ulkokuntosali on osa suurempaa puiston uudistusta, joka tehdään Kokkolan 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Ulkokuntosali oli uudistuksista ainoa, joka toteutetaan tämän vuoden aikana. Loput uudistuksista toteutetaan ensi vuonna, mutta niiden pohjatöitä on myös tehty syksyn aikana.

– Nyt laitetaan työt telakalle talven ajaksi ja jatketaan keväällä. Hyvä, että Meripuistoon tulee lisää aktiviteettia. Tänne nurmikentille kyllä mahtuu kaikenmoista, Niemi tuumii.

Uudistukset tuovat Meripuistoon esimerkiksi piknik- ja grillipaikkoja, vaijeriradan, aurinkotuoleja, street workout -telineen, valoteoksia ja leikkivälineitä.

– Oli hyvä, että saatiin asennettua kuntosalilaitteet nyt. Ensi vuonna riittää kyllä urakkaa Meripuistossa. Kuntosalilaitteiden keskelle tulee vielä venyttelylava, sellainen puinen terassirakenne. Leikkipaikalle tulee uusia välineitä. Tavoitteena on, että Meripuiston alue on mahdollisimman monikäyttöinen ja kaiken ikäisten mieleen, kaupunginpuutarhuri Sini Sangi paljastaa.

Tänä vuonna puistoon on käytetty noin 70 000 euroa. Kustannusarvio ensi vuodelle on 300 000 euroa. Lähiliikuntapaikkahankkeelle on saatu valtiolta tukea.

Uusittu Meripuisto vihitään käyttöön ensi vuoden kesän lopulla massatapahtumalla.

”Oli hyvä, että saatiin asennettua kuntosalilaitteet nyt. Ensi vuonna riittää kyllä urakkaa Meripuistossa.

#