keskiviikko 22.1.2020 | 20:08
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

"Rujo, mutta kaunisääninen ja herkkä soitin" – Eino Kolppanen on ainoa Suomessa musiikkipedagogiksi opiskeleva, jolla on pääinstrumenttina balalaikka

Martina Store Kokkola-lehti
Pe 3.1.2020 klo 09:30

Eino Kolppasen ensimmäinen muisto Venäjästä on ikävä. Alakoulussa jaettiin kirjekavereita, ja Kolppasen kohdalle osui venäläinen sellainen. Hän kirjoitti kirjeen, lähetti sen, mutta vastausta ei kuulunut.

Pilke silmäkulmassaan tämän tarinan kertova Kolppanen on sen jälkeen onnekseen saanut Venäjästä hyviäkin muistoja, ja jokin häntä on naapurimaassa kiehtonut jo nuoruudesta lähtien.

 En oikein tiedä, mistä se kiinnostus alun perin lähti. Nuorilla on tapana kiinnostua asioista, ja minulla oli ehkä jonkinlainen tarve ymmärtää ja tykätä sellaisesta, mikä ei täälläpäin ollut niin arvostettua. Olen vuosien varrella huomannut, että maa ja sen kulttuuri ovat todella miellyttäviä.

Niin miellyttäviä, että Kolppanen on matkustellut Venäjällä niin lomamatkoilla kuin keikkaillenkin, ja on myös liittynyt Kokkolan Suomi-Venäjä -seuraan ylläpitääkseen kielitaitoaan.

Musiikkipedagogiksi Centria-ammattikorkeakoulussa opiskeleva Kolppanen on lisäksi ainoa tuleva musiikinopettaja, jolla on pääinstrumenttinaan venäläinen perinneinstrumentti balalaikka.

Kitaraa 12-vuotiaasta lähtien soittanut Kolppanen sai ensimmäisen balalaikkansa lahjaksi vaimoltaan kuusi vuotta sitten.

– Hän kysyi, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi, enkä keksinyt muuta, joten toivoin puoliksi vitsaillen balalaikkaa.

Balalaikkaa samanaikaisesti sekä rujoksi ja yksinkertaiseksi että herkäksi ja kaunisääniseksi soittimeksi kuvaava Kolppanen kertoo siinä kiehtovan se monipuolinen äänimaailma, jonka sillä saa aikaiseksi.

– Musiikki on koskettavaa mutta toisaalta riemukasta, kuten venäläinen kansanmusiikkikin. Siinä on sellaista samaa melankoliaa kuin suomalaisessa sielunmaisemassa, hän kuvailee.

Omalla urallaan Kolppanen toivoo saavansa muitakin innostumaan kansainvälisestä soittimesta.

Hän kertoo opiskelleensa itse Savonlinnassa asuvan opettajansa opeissa, ja iloitsee nyt siitä, että on omalla panoksellaan pystynyt laajentamaan Suomen balalaikkakenttää Kokkolaan saakka.

– Suomen kartalla on nyt kolme balalaikkapistettä: Helsingissä on jonkin verran soittajia, Savonlinnassa on opettajani Olli Knuth, ja nyt minä olen yhtenä pisteenä täällä Kokkolassa toivottavasti tuoden uuden kivan mausteen kaupungin kulttuurikenttään, hän toteaa.

Kolppanen kertoo soittaneensa kahdessakin eri kokoonpanossa, ja on reissannut keikkaillen Venäjää myöden. Nyt hänen toiveenaan olisi vetää pientä harrastajabalalaikkaorkesteria ja myös perustaa surfrok-balalaikkayhtye.

– Se olisi sellainen perinteinen rokkipumppu, jossa olisi liidaavana soittimena balakaikka. Olisi hienoa päästä sovittamaan ja tekemään sellaista, hän kertoo innostuen.

”Musiikki on koskettavaa mutta toisaalta riemukasta, kuten venäläinen kansanmusiikkikin.

Balalaikka

Balalaikka on Venäjältä peräisin oleva kielisoitin. Sen kaikukoppa on kolmionmuotoinen ja siinä on tavallisesti kolme tai kuusi kieltä. Sitä käytetään lähinnä venäläisessä kansanmusiikissa.

Balalaikkoja tehdään eri kokoisina. Nykyisin käytössä ovat korkeimmasta matalimpaan piccolobalalaikka, primabalalaikka, secondobalalaikka, alttobalalaikka, bassobalalaikka ja kontrabassobalalaikka.

Balalaikkaa soitetaan joko sormin tai plektralla.

Balalaikkaa soitetaan monesti eräänlaisissa balalaikkaorkestereissa, joihin kuuluu useita erilaisia balalaikkoja.

Balalaikkaorkesterien historia juontaa juurensa 1880-luvulle, jolloin venäläinen Vasili Andrejev esitteli balalaikkasoitinyhtyeen Pietarissa.

Lähde: Wikipedia

#