lauantai 26.9.2020 | 02:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Annika Mäkelän kolumni: Tasa-arvo on lapselle turvallinen aate

Ke 1.7.2020 klo 12:45 | päivitetty ke 12:47

Törmäsin vastikään Facebookissa ihastuttavaan kuvaan tutusta pikkutytöstä viimevuotisessa Pride-kulkueessa. Moni oli kommentoinut kuvaa ajatuksella, etteivät Pride-liike ja tasa-arvoasiat kuulu lapsille.

En sinänsä ihmettele, että joitakin ärsyttää, että vanhemmat opettavat vaivatta lapsilleen, että sukupuoli-identiteettien ja rakkauden kirjo on laajempi kuin mies-nainen-asetelma. Lapsia kun eivät kuormita vanhat, pölyttyneet ennakkoluulot. Ahdasmielisyyden linnakkeiden sisältä mahtaa olla raskasta katsoa, miten maailma ympärillä muuttuu.

Jotkut tuntuvat myös olevan sitä mieltä, ettei seksuaalivähemmistöistä ole soveliasta puhua lapsille, vaikka lasten kanssa asioista puhutaan - tietenkin - lapsentasoisesti. Puhutaan perheistä, joissa on kaksi äitiä tai kahdesta sedästä, jotka menevät naimisiin.

Viime parturikäynnillä viisivuotias poikani näki Tieteen Kuvalehteä selaillessaan kuvituskuvan raskaana olevasta miehestä. Se herätti kysymyksiä. Kävimme läpi skenaarion, jossa tämä on mahdollista. Poika ei lainkaan ihmetellyt sitä, että tyttö voi huomata, että hänen onkin oikeastaan tarkoitus olla poika, vaan kyseli lähinnä käytännön asioista. Käytetäänkö silloin tekopartaa vai voiko parran saada kasvamaan oikeasti?

Toisin kuin kulkuekuvaa kauhistelevat kommentoijat tuntuvat ajattelevan, kyse ei ole siitä, että lapsen sinisilmäisyyttä hyödynnettäisiin radikaalien ajatusten istuttamiseksi. Tasa-arvo ei ole radikaalia. Tasa-arvoa kuuluukin opettaa jo lapsena. Tämä takaa paitsi sen, että lapsi oppii hyväksymään muut sellaisina kuin he ovat, myös sen, että hän voi hyväksyä itsensä sellaisena kuin hän on.

Meissä kaikissa on piirteitä, joiden emme usko sopivan normeihin tai odotuksiin. Olivatpa ne sitten sukupuoli-identiteettiin, seksuaalisuuteen, fyysisiin ominaisuuksiin tai terveyteen, koulumenestykseen, pelkoihin tai psyykeeseemme liittyviä seikkoja. Kun lapsella on vahva käsitys siitä, että on ok olla erilainen, voi hän ehkä säästyä edes vähältä tuskalta huomatessaan itsessään jotakin ”poikkeavaa”.

Ainakin hän voi luottaa siihen, että vanhempi, joka opetti hänelle, että erilaisuus on ihan tavallista, varmasti hyväksyy hänet omana itsenään. Jos onnistumme kasvatuksessa hyvin, voi olla, että lastemme silmissä normaalin kirjo on jo niin paljon laajempi, että he kamppailevat huomattavasti vähälukuisempien epävarmuustekijöiden kanssa kuin meidän sukupolvemme.

Annika Mäkelä

Kirjoittajan päivällispöydässä lasten kanssa puhutaan sekä sateenkaariperheistä, että Jeesuksesta ja Hämähäkkimiehestä.

#