lauantai 26.9.2020 | 02:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Hybridi tulee – hinta vielä auki, kumppaneiksi projektiin halutaan esimerkiksi rakennusliikkeitä ja hotelleja: "Uskon että tästä ollaan mielellään ottamassa osuuksia"

Outi Airola
Ke 16.9.2020 klo 10:55

Kokkolan kaupunginhallitus päätti maanantaina ns. hybridi-areenan eli laajan urheilu- ja tapahtumapuiston käynnistämisestä yhtiöpohjalta. Vielä ei päätetty kustannuksista – edes 50 miljoonan julkisuudessa pyöritelty hinta ei näy painettuna kaupunginhallituksen esityksessä.

– Hinta on valmisteluprosessissa liikkunut 35-50 miljoonan euron välissä, ehkä likempänä jälkimmäistä. Maanantaina kuitenkin päätettiin vasta perustaa yhtiö, hintalaput tulevat myöhemmin valtuuston päätettäväksi, huomauttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reino Herlevi.

Kyseessä on jättihanke, joka näillä näkymin rakennetaan valmiiksi yhdeltä istumalta. Tälle löytyy laaja kannatus, sillä vuosikausien remontti on paitsi kalliimpi, myös käytännössä hankala vaihtoehto. Osa rahoituksesta tulee nykyisen keskuskentän kaavoittamisesta ja myymisestä asuintonteiksi.

– Tällä arvioidaan saatavan kasaan noin 3-6 miljoonaa euroa, arvioi Herlevi.

Perustettavaan yhtiöön siirtyy myös vanha jäähalli. Lisäksi alueelle rakennetaan uusi harjoitusjäähalli. Aikataulu on vielä auki.

– Urheilutalo on laastaroitu joten kuten kasaan ja sille on saatu viisi vuotta jatkoaikaa – pari vuotta sitten. Jääurheilijoita kuskataan kohta taas Kalajoelle, Teerijärvelle ja Kruunupyyhyn, joten painetta kyllä on.

Kaupunginhallitus päätti asiasta yksimielisesti, joskin vanhan keskuskentän kohtalo sai aikaan äänestyksen.

– Minä esitin tämän pykälän poistamista, koska se ei kuulu yhtiön perustamiseen, kertoo Raimo Hentelä (sd.).

Häntä kannattivat Sirpa Orjala (sd.) ja Janne Jukkola (kok.) Esitys kaatui äänestyksessä luvuin 8-3.

– Emme vastusta urheilupuiston kehittämistä, haluamme vain harkita asiaa perusteellisesti ennen kuin projekti aloitetaan. Esimerkiksi jalkapallostadion osalta tarvittaisiin jonkinlainen kustannuslaskelma. Jos kalleimman ja halvimman ero on viisi miljoonaa, puhutaan parinsadan tuhannen euron kuluista kaupungille vuositasolla lisää, huomauttaa Hentelä.

Hän sanoo kuuluvansa hankkeen kannattajien varovaiseen siipeen, jossa kustannuksista ja tuotoista haluttaisiin laskelmia jo tässä vaiheessa.

– Kaikki ovat hankkeen kannalla, mutta itse en tee mielelläni päätöksiä ennen kunnon analyyseja eri osioista, perustelee Hentelä.

Hanke on herättänyt paljon keskustelua Kokkolassa. Osa jalkapalloväestä on ollut keskuskentän säilyttämisen puolella ­– syyt liittyvät pelättyyn kustannusten kasvuun. Kulttuuriväki on toivonut, että hanke palvelisi myös musiikki- ja kulttuuritapahtumia.

– Tämä kokonaisuus on niin merkittävä, että se sitoo ison osan toimintoja alleen. Oikeastaan harmittaa, että jalkapallosta on tehty se isoin juttu, vaikka se näyttelee kokonaisuudessa vain parinkymmenen prosentin roolia, huomauttaa Herlevi.

Hän muistuttaa, että alueelle mahtuvat kaikki lajit uinnista taitoluisteluun, salibandyyn ja lentopalloon, myös tapahtumat, konsertit ja messut löytävät paikkansa. Perustettavassa yhtiössä kaupunki aikoo säilyttää yli 50 prosentin osuuden, jotta kaikki valtionavustukset ovat haettavissa. Keitä sitten halutaan tai havitellaan kumppaneiksi hankkeeseen?

– Isompia yrityksiä, rakennusliikkeitä, hotelleja. Uskon että tästä ollaan mielellään ottamassa osuuksia, uskoo Herlevi.

”...jalkapallosta on tehty se isoin juttu, vaikka se näyttelee kokonaisuudessa vain parinkymmenen prosentin roolia.

#