sunnuntai 25.10.2020 | 18:52
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Jaana Vuolteenaho löytää yllättäviä alustoja piirrostensa alustaksi – Taideteoksia syntyy niin laukkuihin kuin kitaraankin

Maria Store
Ke 14.10.2020 klo 15:00 | päivitetty ke 15:28

Jaana Vuolteenaho ei tahdo löytää aikaa maalaamiselle, kun suurin osa ajasta menee lapsiarjen pyörittämiseen. Sen sijaan hän panostaa piirtämiseen ja uusin innostuksen aihe on tusseilla piirtäminen.

Piirrosten alustaksi saattaa löytyä yllättäviäkin kohteita.

– Olin viemässä tätä laukkua kirpputorille, kun yhtäkkiä huomasin, että voisin piirtää sille. Siitä tuli tällainen taidelaukku!

Laukun molemmin puolin, satumaisen maiseman keskellä komeilee peura.

Vuolteenaho pystytti näyttelyn Galleria Suntin Helmeen ja pystyttämistä edeltävänä iltana tussipiirrosten kohteeksi päätyi aviomiehen kitara. Siihen hän maalasi western-tyyppisen kuvan cowboyineen päivineen.

Vuolteenaholle mieluisia aiheita western-teeman lisäksi ovat luonto ja eläimet.

– Maalaan intuitiolla ja en välttämättä suunnittele työtä kovin tarkkaan. Mielessä saattaa olla jokin mielikuva, mutta taulu syntyy maalatessa.

Luovuuden kankailla -näyttelyyn Vuolteenaho on tuonut teoksia vuosien varrelta. Vanhimmat ovat vuodelta 2000, jolloin hän oli lukioikäinen, ja tuoreimmat tältä vuodelta.

Näyttelyn erikoisuutena ovat painotuotteet, joita Vuolteenaho on teettänyt omista taideteoksistaan. Esillä on esimerkiksi kodintekstiilejä, mekkoja ja asusteita, joita hän tekee omalle Lumona-brändille.

– Homma on vielä alussa ja en ole virallisesti yrittäjä. Haaveena on, että voisin saada taiteen tekemisestä itselleni vielä uran, mutta ei välttämättä päätyönä. Tiedän, että taiteen tekemisellä on vaikea saada leipää pöytään.

Välillä Vuolteenaho piti taukoa taiteen tekemisestä, kun elämä vei menojaan. Oli muuttoa Kokkolaan ja perheen perustamista.

– Kouluttauduin tarjoilijaksi, mutta huomasin, että luonnistun parhaiten taiteen tekemiseen. Se on minulle myös eräänlaista terapiaa.

Vuolteenaho sanoo, että yhden teoksen valmiiksi tekeminen saattaa olla pitkäkin prosessi. Odottavaa äitiä esittävän maalauksen hän aloitti odottaessaan esikoistaan, joka on nyt seitsemän ja maalasi valmiiksi odottaessaan nuorimmaistaan, joka on kolme.

– Joskus minun on vaikea lopettaa teoksen työstämistä. Pitäisi osata lopettaa korjailu ajoissa. Joskus kyllästyn teokseen kesken kaiken ja ajatus lopputuloksesta muuttuu työn aikana.

Vuolteenahon ensimmäinen oma näyttely on esillä Suntin Helmessä 28. lokakuuta saakka tiistaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin.

– Koronan otan tietenkin huomioon ja pidän kasvomaskia, kertoo paikan päällä päivystävä Vuolteenaho.

//14.10. klo 15.28 Lisätty kuvia tekstin lomaan.

”Joskus kyllästyn teokseen kesken kaiken ja ajatus lopputuloksesta muuttuu työn aikana.

#