keskiviikko 25.11.2020 | 04:00
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään Kokkolassa viikonloppuna – Kaupunkilaiset voivat osallistua kotiseutupäivien ohjelmaan etänä: "Olemme olleet loppujen lopuksi yllättyneitä siitä, että väkeä on ilmoittautunut näinkin paljon"

Maria Store
Ke 18.11.2020 klo 12:00

Tulevana viikonloppuna järjestettävät Valtakunnalliset kotiseutupäivät toteutetaan hyvin toisenlaisena kuin keväällä suunniteltiin.

– Mikäli päivät olisi järjestetty suunnitelmien mukaan elokuussa, olisi tapahtuma ollut huomattavasti toisenlainen: nelipäiväiseen tapahtumaan mahtui päiväretkiä lähialueille, ulkoilmakonsertteja ja kotiseutumarkkinat torilla. Olisi ollut odotettavissa, että tapahtuma olisi tavoittanut kaupunkilaisten lisäksi myös lähialueiden asukkaita, kertoo kotiseutupäivien pääsihteeri Elina Perälä.

Normaaliolosuhteissa tapahtuma olisi tavoittanut siis tuhansia ihmisiä. Nyt tapahtumiin osallistuu paikan päällä vain tapahtumaan ilmoittautuneet vieraat, joita on noin sata.

– Olemme olleet loppujen lopuksi yllättyneitä siitä, että väkeä on ilmoittautunut näinkin paljon. Se kertoo jotain päivien tärkeydestä niihin osallistuville.

Vaikka Kotiseutupäivien tapahtumat ovat suurelta yleisöltä suljettuja paikan päällä, voi niihin osallistua etänä.

Kokkolan kaupungintalolla perjantaina järjestettävät päivien avajaiset ja Perinne on voimaa -asiantuntijaseminaari sekä Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous lauantaina striimataan suorana Kokkolan kaupungin Youtube-kanavalla. Tallenteet ovat katsottavissa YouTubessa kahden viikon ajan.

Avajaisissa ja Perinne on voimaa -asiantuntijaseminaarissa kuullaan muun muassa kaupunginjohtaja Stina Mattilan sekä näyttelijä ja tapahtumansuojelija Oona Airolan puheenvuorot. Luvassa on myös Satamalauluja Ykspihlajasta Ykspihlajan Musiikkiyhdistyksen esittämänä.

Seminaarissa on puheenvuoroja Anders Chydeniuksen elämäntyöstä, Kokkolan merkittävästä kauppamerenkulullisesta asemasta ja elävän kulttuuriperinnön tulevaisuudesta.

Myös Kaustinen ja sen viulunsoittoperinteen ehdokkuus Unescon elävän kulttuuriperinnön listalla ovat näkyvästi edustettuina.

Visit Finland, Museovirasto ja Suomen Unesco -toimikunta järjestävät Matkailun ja kulttuurin syke -webseminaarin, jossa kulttuuriperintötyötä lähestytään elinkeinojen näkökulmasta. Seminaariin voi ilmoittautua 19.11. mennessä Business Finlandin sivuilla.

”Olemme olleet loppujen lopuksi yllättyneitä siitä, että väkeä on ilmoittautunut näinkin paljon.

#