perjantai 20.5.2022 | 10:23
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kimeltäviä merimaisemia tekstiileissä – Näyttely syntyi kokkolalaislähtöisten arkkitehti Juha Kivistön ja tekstiili- ja neulesuunnittelija Anna-Mari Leppisaaren yhteistyönä

Maria Store
To 10.12.2020 klo 08:45 | päivitetty to 09:49

ITE-museo täyttyi viikonloppuna merellisiä näkymiä maalaavista seinävaatteista.

Seascapes-näyttely on kokkolalaislähtöisten arkkitehti Juha Kivistön ja tekstiili- ja neulesuunnittelija Anna-Mari Leppisaaren yhteistyö.

Meri on heille molemmille tärkeä elementti, jonka ääreen hakeudutaan niin rauhoittumaan kuin myös hakemaan inspiraatiota.

– Viime vuosina on herännyt huoli merestä, varsinkin Itämerestä, joka on surkeassa kunnossa. Sen näkee konkreettisesti kun siellä veneilee, harmittelee Leppisaari.

– Uin kesäisin meressä yleensä joka päivä. Viime kesinä uintikausi Etelä-Suomessa on saattanut keskeytyä leväesiintymien vuoksi pariksi kolmeksi viikoksi. Rehevöityminen näkyy muun muassa levän muodossa, lisää Kivistö.

Seascapes-näyttelyn teokset ovat tulkintoja merestä ja sen moninaisuudesta, sekä pinnan ylä- että alapuolelta.

– Olemme esimerkiksi leikitelleet merihorisontin idealla ja sillä, miten sen värit muuttuvat monta kertaa päivän aikana, kertoo Leppisaari.

– Se, miten kangas laskeutuu tuo mieleen veden pinnan, jatkaa Kivistö.

Useissa teoksissa on käytetty irisoivaa eli valoa heijastavaa lankaa. Väri muuttuu vihreästä lilaksi, riippuen siitä, mistä kulmasta sitä katsoo.

– Valo on tärkeä elementti. Luonnossakin se muokkaa maisemaa koko ajan.

Samasta kankaasta on myös usein hyödynnetty molempia puolia, joista kumpikin kuvastaa aivan erilaista merimaisemaa.

– Myös kuosin skaalaaminen tai kääntäminen eri suuntaan, muuttaa tunnelman täysin, kertoo Kivistö.

Osa teoksista on värjätty kasviväreillä ja niiden parissa yhteistyötä on tehty BioColour-tutkimushankkeen kanssa, joka kehittää väripalettia biopohjaisille väriaineille ja pigmenteille.

Useissa teoksissa eri sävyissä näkyvä sininen on saatu Suomessa viljellystä värimorsingosta, jota tuottaa Natural Indigo Finland. Lisäksi kaksikko on hyödyntänyt värjäämisessä teetä ja hennaa.

– Kasviväreissä on niin paljon mahdollisuuksia. Esimerkiksi sienillä voisi tehdä paljon.

Teoksia on toteutettu yhteistyössä muun muassa hollantilaisten EE Exclusivesin ja Knitwear Labin kanssa. Suurimmalla osalla tekstiilialan tehtaista minimitilaukset ovat niin isoja, että taiteellinen yhteistyö on niiden kanssa mahdotonta.

– Onneksi on näitä muutamia paikkoja, jotka tekevät yhteistyötä taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa, iloitsee Leppisaari.

Kaksikko on tehnyt hollantilaisten kanssa yhteistyötä jo aiemmin, vuosina 2017-2018 toteutetun Knit Divisions -projektin myötä, jossa yhteistyökumppanina oli (tekstiilialan innovaatiokeskus) TextielLab. Knit Divisions oli esillä Milan Design Weekillä ja se on nyt myös osa Kokkolan näyttelyä.

Projektissa Leppisaari ja Kivistö toteuttivat kolme tilanjakajaa puukehikon ja neuleiden avulla. Yhdessä elementit muodostavat installaation.

Sekä Leppisaarta että Kivistöä viehättää ajatus siitä, että taideteos voi olla myös käytännöllinen. Sama idea on kaulahuiveissa, jotka toimivat myös seinävaatteina.

Leppisaari ja Kivistö ovat tunteneet toisensa lapsuudesta lähtien, ensin perhetuttuina ja myöhemmin koulukavereina niin Kiviniityssä kuin kuvataidekoulussakin.

– Kuvis on varmaan yksi iso syy sille, että olemme hakeutuneet tälle alalle. Siellä sai aina monipuolisesti tehdä kaikkea, kiittelee Kivistö.

Leppisaari työskentelee Aalto-yliopistossa tekstiilisuunnittelun opettajana ja Kivistö arkkitehtina helsinkiläisessä Trium Arkkitehdit -yrityksessä.

– Inspiroidumme toistemme aloista, sanoo Leppisaari.

– Olemme molemmat tekemisessä rakenteiden kanssa, skaalat ovat vaan erilaisia, jatkaa Kivistö.

– On ollut mielenkiintoista miettiä isompia tilallisia elementtejä. Juha taas puhuu nykyään sujuvasti tekstiileistä. Milanossa puhetta aiheesta tuli niin englanniksi kuin italiaksikin, kertoo Leppisaari naureskellen.

Seascapes-näyttely on esillä ITE-museossa 10.12.-31.01.

”Se, miten kangas laskeutuu tuo mieleen veden pinnan.

#