lauantai 27.2.2021 | 23:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Hanna Raution kolumni: Kaikissa liikennevalojen väreissä

Hanna Rautio
Ke 17.2.2021 klo 11:20

Soiten koronarokotusmittari näyttää tällä hetkellä kaikkia liikennevalojen värejä. Vihreitä palluroita on kolme, keltaisia yksi ja punaisia myös kolme. Kaikki koronatyötä tekevät ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen ja ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa kaikki asukkaat on rokotettu ja lähes koko henkilökunta. Yli 80-vuotiaista kotona asuvista rokotteen oli saanut maanantaihin mennessä 35 prosenttia.

Keltainen pallukka meinaa riskiryhmiin kuuluvia asukkaita, joiden rokotukset alkoivat tiistaina. Punaisissa ryhmissä ovat 70–79-vuotiaat, 65–69-vuotiaat ja muu Soiten sote-henkilöstö ja alueen muut asukkaat. Punaisissa ryhmissä rokotusten arvioidaan alkavan keväällä tai kesällä.

Murheellisemmalta näyttää kokonaistilanne, kun 6,3 prosenttia on vasta saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Rokotettavien määrä Soiten alueella on 57 919 henkilöä. Mutta täytyy ajatella positiivisesti. Moni heistä, jotka rokotetta kipeimmin tarvitsevat, ovat ensimmäisen piikin saaneet. Kyllä tämä tästä.

Samalla lailla positiivisesti haluan ajatella pelätystä virusmuunnoksesta. Skellefteåsta peräisin olevia koronatapauksia oli todettu tiistaina 18 kappaletta, joista puolet helpommin tarttuvaa brittimuunnosta. Jotenkin kuitenkin tuntuu pieniltä määriltä.

Ruotsissa sairastuneet täkäläiset työntekijät ovat noudattaneet ilmeisen hyvin testaus- ja karanteeniohjeita ja mitään joukkoaltistumisia ei ole päässyt syntymään. Ensimmäiset akkutehtaalta peräisin olevat tartunnat ovat kuitenkin jo noin kuukauden takaa.

Vierailu Kokkolan koronarokotuspisteessä sai myös olon vakuuttuneeksi siitä, että täällä hommat hoidetaan nopeasti ja kunnialla, kunhan vain niitä rokotteita alkaisi tulla nopeampaa tahtia. Sinänsä hyvä, että alkuun tahti on rauhallinen. Käytäntö ehditään ottaa haltuun ja esimerkiksi nähdä todellisuudessa, mikä on enimmäisväkimäärä, jonka rokotustiloihin voi kerralla ottaa. Tai on tähän varmasti jo sääntö olemassa, mutta hyvä kuitenkin todeta toimivuus.

Jos pakkaset jatkuvat, oikea-aikainen rokottamiseen saapuminen on erittäin tärkeää, jotta vältytään pihalla jonottamiselta. Ja ehdottomasti ajanvarauksessa kannattaa hyödyntää omien liikkumismahdollisuuksien mukaan se, että varaa ajan sinne rokotuspisteeseen, jossa parhaiten on aikoja tarjolla.

hanna.rautio@kpk.fi

”Täällä hommat hoidetaan nopeasti ja kunnialla, kunhan vain niitä rokotteita alkaisi tulla nopeampaa tahtia.

#