keskiviikko 8.12.2021 | 17:34
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Kokkola-lehden pääkirjoitus: Valoa tunnelin päässä, tai sitten ei

Maria Store
Ke 14.4.2021 klo 09:40

Varovaisen optimistinen. Pääministeri Sanna Marin sanoi viime viikolla uskovansa, että juhannusta voitaisiin vietää melko normaalisti Suomessa. Perusteluina olivat se, että tartuntaluvut pienenivät viime kesänä ja nyt apuna ovat lisäksi rokotukset. ”En pidä sitä mahdottomana, mutta mitään varmaa ei ole sanottavissa. Epävarmuus on se, minkä keskellä joudumme elämään.”

Hallitus neuvotteli viime viikolla siitä, milloin ja missä järjestyksessä Suomessa puretaan koronaviruksen aiheuttamia rajoituksia.

Marin sanoi, että ehkä jo kesäkuun puolella voitaisiin puhua ”tapahtumatoiminnan laajamittaisesta avaamisesta”. Se vaatii hyvän rokotekattavuuden, joka taas vaati että rokotoimitukset onnistuvat suunnitelmia mukaan.

Tarkkoja päivämääriä rajoitusten purkaamisen ei voida antaa. Pääministeri varoitti myös, että jos rajoituksia aletaan purkaa liian hätäisesti, voi tautitilanne pahentua.

Se on selvää. Mutta hankalaan asemaan joutuvat esimerkiksi ravintolat ja tapahtumia järjestävät tahot. Suunnitelmia on vaikea tehdä, kun päivämääriä ei voida lyödä lukkoon. Lyhyellä varoitusajalla ei saada tapahtumia tai henkilöresursseja järjestettyä. Kongressit, messut ja festivaalit tarvitsevat konkreettisen tiedon siitä, miten kesällä ja syksyllä voidaan toimia.

Mustakari Memoriesin Jaki Silvennoinen sanoo Ylen haastattelussa, että ”ilmassa on nyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia”. Mitkä ovat sallitut osallistujamäärät, pitääkö olla turvavälit ja maskit?

Matkailu- ja ravintolapalvelut Maran jäsenkysely kertoo, että peräti 28 prosenttia alan yrityksestä on konkurssiuhan alla.

Suurin konkurssi- ja lopettamisuhka on ohjelmapalveluissa (44 prosenttia), juhla- ja pitopalveluissa (43 prosenttia), pubeilla ja yökerhoilla (37 prosenttia), ruokaravintoloilla (33 prosenttia) sekä hotelleilla ja kylpylöillä (32 prosenttia).

Suomessa on saatu pidettyä tartuntamäärät moneen muuhun maahan verrattuna alhaisena, mutta koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset ovat vaikuttaneet rajusti monen yrittäjän toimintaan.

On selvää, että vaikka koronatilanne helpottuu, korjataan sen aiheuttamia tuhoja vielä pitkään. Yrittäjien pitää saada riittävästi tukea.

”Valtio on asettanut pontevasti rajoitustoimia, mutta ollut Pohjoismaiden selvästi kitsain korvaamaan yrityksille aiheutuneita vahinkoja. Tämä asettaa suomalaiset yritykset heikompaan asemaan kilpailtaessa ulkomaalaisista asiakkaista”, sanoo MaRan Timo Lappi.

maria.store@kokkolalehti.fi

”Mutta hankalaan asemaan joutuvat esimerkiksi ravintolat ja tapahtumia järjestävät tahot.

#