keskiviikko 8.12.2021 | 18:52
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Kokkola-lehden pääkirjoitus: Joskus tunteet ratkaisevat

Outi Airola
Ke 15.9.2021 klo 11:00

Olen pohtinut hybridiareenan suunnittelussa esille noussutta jalkapallokiistaa. Osa on vahvasti sitä mieltä, että jalkapallon paikka on edelleen Keskuskentällä. Osa siirtäisi sen uudelle, uljaalle areenalle. Sen nimikin muuttuisi jalkapallostadioniksi. Perusteena Keskuskentän säilyttämiselle on esitetty raha: vanha paikka tulisi halvemmaksi kunnostaa. Onko kuitenkin taustalla tunnesyyt?

Siinä ei ole mitään pahaa. Jos Ykspihlajan työväentalo päätettäisiin lakkauttaa ja siirtää osaksi suurempaa, upouutta yhteistä kaupunkilaisten harrastustaloa, tuntisin samoin. Tuo iänikuinen, parhaat päivänsä nähnyt kolossi ei ole enää tämän päivän standardien mukainen. Mutta olisi mahdotonta hyväksyä se, että yli sata vuotta vanha rakennus jäisi vaikkapa uuden asuntotuotannon alle. Jotakin ikiaikaista ja olennaista katoaisi.

Jalkapallon pyhättö, Kokkolan Keskuskenttä, pitää sisällään vähintään yhtä suurta nostalgiaa. Siellä on koettu suuria tunteita, todistettu voittoja ja tappioita, riidelty ja rakastuttu, iloittu ja petytty, hyvä jos ei synnytettykin. Ainakin siellä on synnytetty taistelutahtoa, yhteisöllisyyttä ja me-henkeä, kun Kalahallin hiekasta noussut KPV on tuonut iloa ja naurua, joskus itkuakin, kaupungin kaduille.

Keskuskenttä on toiminut monen sukupolven yhteisen intohimon näyttämönä. Pitkä historia kentän laidalla tai pelikentällä on tärkeä osa sukutarinoita. Jalkapallo on niin merkittävä osa kokkolalaista kulttuurihistoriaa, että harva sitä tajuaa. Ymmärrän, että keskuskentästä luopuminen tuntuu lähes pyhäinhäväistykseltä.

Nyt tullaan demokratiaan. Jos kansa haluaa, kenttä säilyy ja pallo pyörii siellä jatkossakin. Aivan rauhassa voi hyljätä mantran, jonka mukaan uusi on aina parempi. Se on teknisesti parempi, mutta sen mukana eivät kulje tunteet ja yhteinen historia.

Omalla kylällä taistelimme henkeen ja vereen sata vuotta vanhan koulun puolesta, joka muistutti lähinnä vankilaa. Uusi polvi ei ymmärtänyt ajatusmaailmaamme. Me, jotka olimme itse tuijottaneet samaa harmoonia kuin lapsemme ja lastenlapsemme, ymmärsimme. Me kuulimme vanhan rehtorin äänen käytävillä ja haistoimme hernerokan herkullisen tuoksun nenässämme. Kun saimme uuden koulun, se oli meidän kaikkien mielestä hieno, toimiva ja uskomattoman upea juttu. Haikeus elää silti, eikä sille mahda mitään.

Valtuutettujen on syytä kunnioittaa ihmisten tunteita ja ottaa ne huomioon päätöksiä tehtäessä.

outi.airola@kokkolalehti.fi

”Siellä on koettu suuria tunteita, todistettu voittoja ja tappioita, riidelty ja rakastuttu, iloittu ja petytty, hyvä jos ei synnytettykin.

#