maanantai 18.10.2021 | 16:07
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Trullevissa aloitetaan kunnostustyöt – Reitin varrelle tulee uusia levähdyspaikkoja ja maisemaa avataan rantaan

Ke 22.9.2021 klo 10:30

Kaupungin kupeesta lähtevä Trullevin retkeilyreitti uusitaan kokonaisuudessa. Työt aloitetaan Kansallisen kaupunkipuiston alueella ja niitä jatketaan myöhemmin kaupungin puoleisella osuudella.

Trullevin retkeilyreitillä aloitetaan lähipäivinä reittien kunnostus- ja uusimistöitä. Reitin varrelta raivataan aluksi kasvillisuutta ja perataan ojia. Märimpiin kohtiin asennetaan salaojaputkia sekä suodatinkangasta. Reitti päällystetään osittain sorapinnoitteella, jotta reitin pintaa saadaan nostettua ja polkua kuivatettua. Samalla veden kulkua ohjataan pois reitiltä.

– Jatkossa Trullevin reitillä voi kulkea kuivin jaloin. Osa poluista tehdään esteettömiksi ja tarkoitus olisi, että esimerkiksi Pirunpellolle pääsee pyörätuolilla. Reitille tulee uusia levähdyspaikkoja ja maisemaa saadaan avattua rantaan. Harvassa kaupungissa on näin hieno ja monipuolinen retkeilyreitti aivan keskustan tuntumassa, toteaa Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston hankekoordinaattori Rosanna Telaranta.

Sora- ja kivituhkapinta saattaa aluksi herättää huomiota ja erottua maastosta, mutta se sulautuu nopeasti osaksi reittiä. Samaa menetelmää polkujen kunnostamiseen käytetään nykyään runsaasti, ja se on todettu toimivaksi sekä kulutusta kestäväksi vaihtoehdoksi. Hyväkuntoisimmat osat reitistä pyritään pitämään ennallaan.

Pinnoituksen uusimisen lisäksi reitti saa uudet viitoitukset. Trullevinreitin teemana on maankohoaminen, johon voi reitin kunnostustöiden jälkeen tutustua polun varteen sijoitettavien virtuaaliopasteiden avulla. Kansallisen kaupunkipuiston alueella kulkevan osuuden lisäksi tänä vuonna saadaan valmiiksi uusi yhdysreitti Rantaraitin tuntumasta Trullevinpoluille.

– On hienoa saada Trullevin retkeilyreitistä helpommin saavutettava, sillä Trullevissa on paljon nähtävää. Alueella on paljon vanhaa metsää ja sen eläimistö on monipuolinen. Siellä asustaa esimerkiksi siilejä ja liito-oravia. Yksittäisitä kohteista Pirunpelto on ehkä sykähdyttävin, kertoo hanketyöntekijä Jenni Silvola.

Reitti toimii edelleen talvisin suurelta osin hiihtolatuna. Kunnostustöiden johdosta latua on helpompi pitää kunnossa ja pohjasta saadaan tasaisempi. Reitin kulutuskestävyyden parantaminen mahdollistaa reitin käytön latukauden ulkopuolella myös pyöräilyyn.

”On hienoa saada Trullevin retkeilyreitistä helpommin saavutettava, sillä Trullevissa on paljon nähtävää.

#