perjantai 3.12.2021 | 12:10
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Liikemies Iisakki Niukkala ei osannut lukea eikä kirjoittaa – 1900-luvun alussa hän rakennutti, nyt jo puretun, mutta vielä monille kokkolalaisille tutun Niukkalinnan torin laidalle

Erkki Parviainen
Ke 22.9.2021 klo 16:00

Hyvin persoonallinen liikemies Iisakki Niukkala, joka ei osannut lukea eikä kirjoittaa, rakensi vuosina 1912-16 nykyisen kauppatorin laidalle kaikille kokkolalaisille tutun Niukkalinnan.

Iisakki Niukkalan sanotaan omistaneen Kokkolassa kaikkiaan 13 maatilaa, jotka tulivat hänen omistukseensa liiketoimien kautta. Yksi näistä oli Isossakylässä sijainnut Kiviniemen talo, jonka Iisakki purkautti 1900-luvun alussa, ja siirsi hirret kaupunkiin Niukkalinnan rakennustarpeiksi.

Öjan Tallbackasta purettiin Hagafolkissa olleiden Igor Sandmanin talon kahden riihen hirret ja nekin päätyivät Niukkalinnan seinärakenteiksi. Rakennukseen lisättiin vielä lähiseudun seitsemän riihen hirret. Seinien kivipinta saatiin aikaiseksi rappaamalla seinät katiskaverkkoon slammatulla hiekkalaastilla.

Niukkalinnan asunnot olivat aluksi suhteellisen puutteellisesti varustettuja, mutta taso vastasi kuitenkin sen ajan vaatimuksia. Niukkalinnan ensimmäisten asukkaiden joukossa vuosina 1916-18 oli paikkakuntalaisten lisäksi useita venäläisiä kantahenkilökunnan perheitä. Vuosien saatossa kiinteistöön tehtiin pieniä korjauksia. 1930-luvun alkuvuosina tehtiin suunnitelmat julkisivun muutoksista ja uusittiin lämmitystä ja vesijohtoja. Näin saatiin huoneistojen varustus vastaamaan paremmin sen ajan vaatimuksia. Sitten 1950- luvulla taloon saatiin vihdoin ajanmukainen vesijohto ja viemäri.

Keittiön vesihana oli rautaisen puuhellan vieressä olevan tiskipöydän päällä lavuaarin yläpuolella. Lämmin vesi tuli hellassa olevasta ”servaanista”. Tiskipöydässä oli avattava puulaatikko, johon miesväki toi sylyksen pienittyjä puita pihalla olevasta liiterirakennuksesta, jossa oli joka asunnolla oma komero. Hellan edessä lattialla olevan pellin päällä pidettiin jätesankoa, eli laskisankoa. Se tyhjennettiin päivittäin talon omalle kaatopaikalle, joka oli puuliiterin päähän rakennettu sisätila. Sieltä pikkuovi vei käytävään, joka johti peräseinälle hieman korkeammalle sijoitettuun puuseehen, jossa jokaisella piharakennuksen asunnolla oli oma lukittu koppinsa tarpeiden tekoa varten.

Ruokajätteet vietiin takapihalla oleviin sianruokatynnyreihin. Peseytyminen suoritettiin pesuvadissa tuolilla ja hampaiden pesu laskisangon päällä. Omaa saunaa talossa ei ollut. Saunomassa käytiin yleisissä saunoissa, joka oli kaupunginsauna, tai Rasmuksen, Rytiojan ja Savolaisen saunat.

Asuntojen lisäksi päärakennuksen alakerroksessa ja piharakennuksessa oli myös liiketiloja. Vuosien aikana Niukkalinnassa toimi kymmeniä eri yrityksiä, pääasiassa pieniä yksityisyrityksiä ja jokunen hieman suurempi.

Yksi tunnetuimmista oli vuonna 1930 aloittanut Viljam ”Vilkki” Syväniemen osto- ja myyntiliike, joka sijaitsi katutasossa Torikadun puolella. Vilkki oli varsinainen psykologi, joka päästi epätoivoiset asiakkaat poistumaan kaupasta ovelle saakka, ennen kuin saneli lopulliset kaupan ehdot. Liikkeen vakituisimpia asiakkaita olivat erityisesti maaseudulta markkinoille tulleet nuoret miehet, jotka saivat kuulla kavereilta, että Vilkillä löytyi myös varmuusvälineitä. Näiden vihjeiden perusteella menivät pojat Vilkin kassan viereen tutustumaan peltilaatikkoon, josta apu löytyi. Taisi olla ainoa paikka kaupungissa, jossa nämä ensiostokset hoituivat huomaamattomasti ja hienovaraisesti.

Fride Kronström osti Syväniemeltä liikkeen vuonna 1970.

Vuonna 1945 Niukkalinna siirtyi Iisakki Niukkalalta Kalle Mäen omistukseen. ”Mäki Kalle” omisti talon vuoteen 1980 saakka, jolloin se purettiin. Iisakki muutti myöhemmin perheineen Rovaniemelle, jossa hän vielä harjoitti liiketoimintaa. Siihen päättyi yhden kaupungin tunnetuimman kerrostalon tarina.

Lähteet:

Eero Huiman arkisto, Kokkola tiedosto / K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo

Eero Huiman artikkeli Webb-sivustossa / Kokkolanseutu – Yritteliästä väkeä.

#