perjantai 3.12.2021 | 12:03
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Hermeksen Julius Reini tähtää kirkkaimpiin valoihin: "Tavoitteena on liiga ja työtä tehdään sen eteen"

Lasse Gran
Ke 29.9.2021 klo 12:30

Mestiksen avausviikko tuotti kahdesta vierasottelusta kolme pistettä.

Isoimmat minuutit pelannut Julius Reini uskoo Hermeksen napsivan täyden potin kahdesta kotiottelusta, kun tiistaina on vuorossa KeuPa HT ja torstaina liiankin tutuksi viime kaudelta tullut IPK.

Avausviikko oli Reinin mukaan vahvasti plus merkkinen.

– Sarja-avauksessa Imatralla meillä meni lataus vähän yli ja se tuli silmille. Puoli tuntia oli vaikeaa. Osoitettiin kuitenkin, ettei luovuteta ja kuinka sitkeitä ollaan. 1-6 lukemista noustiin maalin päähän ja tasoitus roikkui ilmassa. Päivää myöhemmin Heinolassa olimme kolmea viimeistä minuuttia lukuun ottamatta koko ajan niskan päällä.

Hermes eteni keväällä finaaliin saakka.

– Meillä oli hyvä joukkue myös viime vuonna. Uskon, että meillä on vielä astetta laadukkaampi ryhmä. Neljä kentällistä, joista jokainen pystyy tekemään tulosta.

21-vuotias Reini, joka aloittaa kolmannen kauden maan toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla, haluaa ottaa stepin kirkkaimpiin valoihin.

– Tämä on se vuosi. Kaikki laitetaan likoon. Tavoitteena on liiga ja työtä tehdään sen eteen, Reini kertoo.

Ensimmäiset piirrot jäähän Reini teki Kokkolassa, mutta syntynyt Belgiassa. Isä Juha pelasi huipputasolla jalkapalloa.

– Siellä ei tiedetä mitään kiekosta. Muutettuamme Kokkolaan, taisi olla 2006–2007, lähdin mukaan Hermeksen junnuihin. Hermeksessä pelasin 2013 asti. TPS:ssä pelasin loput junnuvuodet ja siellä kilpailu oli kovaa, Reini selvittää.

Mainittakoon, että tuoreen Jatkoajan tutkimuksen mukaan, TPS on 5. sijalla huippupelaajien tuotantolähteenä. Pelaajan kasvattajaseura valikoituu, siten missä hän on pelannut suurimman osan 15- 21 ikävuosiensa aikana. Kärppien jälkeen kakkosena on Mestiksessä pelaava K-Espoo. Tuolta pitkältä listalta kansainvälisen/liigatason pelaajan kasvattajaseurana löytyvät IFK Lepplax ja Jeppis.

Reini otti viime kaudella isoja askeleita kiekollisessa pelissä.

– Paljon tuli jo viime kaudella vastuuta, tasakentällisiin ja alivoimassa. Toivottavasti saan pelata paljon myös ylivoimaa, kertoo Reini, joka on ottanut paikan ykkösparissa Juho Juvosen rinnalla.

Reini kehuu Mestiksen tasoa.

– Paljon kovempi kuin nuorten SM-sarja, jota pelasin TPS:ssä. Myös Mestis on viime kautta kovempi. Näyttää siltä, että moni seura on satsannut. Viime kaudella lohkojaot sotkivat pelejä ja sarja oli epätasainen, Reini tietää.

– Mestiksessä vauhti on jopa kovempi kuin liigassa ja myös värikkäämpi. Toivottavasti tuhannen katsojan raja rikkoutuu heti eka viikolla, toteaa Hermeksen kapteenistoon kuuluva Julius Reini,

50. sarjakierroksesta vasta kaksi kierrosta on takana. Neljästätoista joukkueesta vain Hokilla, joka viime kaudella jäi runkosarjan jumboksi, on puhdas tili. Tiistai-iltana KeuPa voitti Hermeksen 4-5. Torstaina Hermes hakee revanssia IPK:sta.

Avausviikon tehokkain pistenikkari oli Sami Anttila 2+1=3.

”Mestiksessä vauhti on jopa kovempi kuin liigassa ja myös värikkäämpi.

#