keskiviikko 8.12.2021 | 18:54
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Jussi Seppäsen kolumni: Paluu liikuntasaliin

Ke 29.9.2021 klo 13:00

Olen aina luullut olevani kehno koripallon pelaaja. Olen ollut väärässä. Vasta nyt olen kehno.

Kokkolan tilanteesta en tiedä, mutta Turussa koulujen iltaiset salivuorot olivat tauolla merraskuusta viime viikkoon. Sunnuntaina vakiovuorollemme ryntäsikin melkein vuoden sohvalla huippukuntoaan esiin herkistelleitä atleetteja.

Koska alkulämmittely syö peruskuntoa, heitettiin aloituspallo ilmaan välittömästi. Pelaajien tossut nousivat ponnistusten myötä useiden senttimetrien korkeuteen.

Harvoin olen ollut sisätiloissa niin pihalla. Kolmiulotteinen hahmotuskyky oli tiessään, kroppa hyppeli sattumanvaraisiin suuntiin ja aivot seurasivat liikehdintää hieman sivummalta.

Harjoitus- ja harrastustauot ovat olleet varsinkin nuorisolle ja lapsille vakava asia. Samoin myös seuroille ja muille yhdistyksille. Nyt pitäisi sitten jaksaa jatkaa eteenpäin. Toivon tässä kaikille tsemppiä ja rohkeutta. Mennyttä ei saa takaisin, joten jatketaan eteenpäin.

Itse selvisin tauosta pienin vaurioin. Minä olen aikuinen. Periaatteessa on yhdentekevää, että kuinka hyvä olen koripallossa. Tärkeämpää on, että ylipäätään liikun ja syöttelen kavereille. Itse asiassa taantuminen jopa lisäsi innostustani.

Harrastuksessa on tolkkua, kun voin ensi kertaa sitten juniorivuosien jälleen kehittyä. Edes ennalleni. Näin 46-vuotiaana olen jo muutamia vuosia aavistellut, että minusta ei mahdollisesti tulekaan olympiatason urheilijaa.

Edes uudet olympialajit, breakdance ja surffaus, eivät minua enää pelasta. Tämän takia on hyvä saada realistisempia tavoitteita. Ja nyt niitä on. Heittää korirenkaasta sisään ja tuulettaa kuin vuonna 2019.

Silti, kun pallo kolmen pisteen heittoyrityksen seurauksena pomppaa puolapuihin, on nauruni hivenen väkinäistä. Voin vain kuvitella, miltä lupaavasta juniorista mahdollinen tauko on tuntunut. Mutta minkäs tälle voi. Eiköhän nyt jatketa uusin voimin, kun se taas on mahdollista.

Kirjoittaja on Turussa asuva kokkolalainen.

”Näin 46-vuotiaana olen jo muutamia vuosia aavistellut, että minusta ei mahdollisesti tulekaan olympiatason urheilijaa.

#