tiistai 24.5.2022 | 21:02
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Johanna Juntusen kolumni: Vähemmän ja hitaammin kohti kestävämpää kehitystä

Ke 3.11.2021 klo 14:00

Useita kymmeniä rahtilaivoja odottaa merellä pääsyä Yhdysvaltojen suurimpaan satamaan Long Beachissa, Los Angelesissa. Pahimmillaan 90 laivaa käsittänyt suma näyttää kauempaa valtavien legopalikoiden ketjulta, jossa kilpistyy maailmanlaajuinen kuljetuskriisi. Kuljetusyhtiöt irtisanoivat rekkakuskeja, ahtaajilta loppuivat työt ja tavaratoimitukset keskeytyivät, kun maailma meni kiinni koronapandemian takia.

Nyt kun se on hiljalleen avautunut, moni asia on muuttunut. Työntekijöitä ei enää löydy tekemään hanttihommia. Alle minimipalkkaa saaneet sinnittelijät ovat löytäneet mielekkäämpää puuhaa tai jatkavat monien muiden tavoin elämäntaparemonttia.

Kun oravanpyörä pysähtyi, monella oli ensimmäistä kertaa elämässään aikaa pysähtyä miettimään työn hallitsemaa elämäänsä ja valintojaan. Miten käyttää aikansa ja minkälaisessa maailmassa? Onko itsensä uhraamisessa työnantajien ja suuryritysten hyväksi mitään järkeä? Moni piti kynsin hampain kiinni työpaikastaan pelkästään terveydenhuoltoetujen takia. Järjettömän hintaiset sairausvakuutusmaksut saavat kylmän hien otsalle, jos ne pitää maksaa omasta pussista. Pelko piti kansan ruodussa.

Myös muualla maailmassa on alettu kyseenalaistaa työn mielekkyys ja suorituskeskeinen kulttuuri, joka ulottuu työpaikalta vapaa-aikaan. Jatkuva poukkoilu sinne tänne aina sata lasissa ei enää viehätä. Arvomaailma muuttui, kun oli aikaa leipoa leipää, hoitaa puutarhaa ja itseään. Luonto kutsui monia ensimmäistä kertaa. Toivottavasti ei viimeistä. Vanhoihin tapoihin kun on niin helppo palata. Ne ovat kuin virttyneet verkkarit, jotka ovat turvallisen tutut ja mukavat päällä, vaikka joutaisivat romukoppaan. Pysyvä muutos vaatii aikaa.

Kuljetuskriisi on johtanut tavarapulaan ja hintojen nousuun. Nyt jännitetään, miten käy joulun, kun lahjavuoren sijaan kuusen alla odottaa vain kasa neulasia. Jotta tavaraa saataisiin varastoihin ja kauppojen hyllyille, rahtilaivasuma aiotaan purkaa pitämällä satamapalvelut auki kellon ympäri. Long Beachin ja lähiseutujen asukkaat vastustavat sitä jyrkästi, sillä he kärsivät jo nyt pahiten saastuneesta ilmasta Kalifornian eteläosissa.

Myös työntekijät vaativat parempia ehtoja ja kohtelua, ennen kuin edes ajattelevat palaamista sorvin ääreen. Tai kunnes rahat loppuvat. Ne saa riittämään pitempään, jos remontoi myös kulutuskeskeisen elämäntapansa.

Se laittaisi kapuloita suuryritysten rattaisiin, joita vastaan kasvava ”antityöliike” taistelee. Aktivistit ja palveluammateissa olevat aikovat protestoida loppukuun Black Friday -alennustapahtumaa, joka polkaisee joulumarkkinat virallisesti käyntiin.

Ehkä ne vanhat verkkarit kannattaa sittenkin säästää.

Kokkolasta lähtöisin oleva kirjoittaja on Ylen Kalifornian-toimittaja.

”Jatkuva poukkoilu sinne tänne aina sata lasissa ei enää viehätä.

#