keskiviikko 17.8.2022 | 07:11
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Päivä puiston penkillä – Teatteri Iltatähdessä saa perjantaina ensi-iltansa Pekka Linnanmäen käsikirjoittama ja ohjaama Piinapenkki

Maria Store
Ke 3.11.2021 klo 15:00

Teatteri Iltatähdessä perjantaina ensi-iltansa saava Piinapenkki kertoo yhdestä keväisestä päivästä puiston penkillä.

Laitapuolenkulkija Hissu herää taas uuteen päivään puiston penkiltä.

– Hän kohtaa päivän mittaan erilaisia ihmisiä, joiden elämänkohtalot nivoutuvat tavalla tai toisella yhteen. Osa ihmisistä saa elämälleen uuden suunnan ja lähtevät penkiltä muuttuneina ihmisinä, kertoo näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Pekka Linnanmäki.

Linnanmäki kuvailee näytelmää tragikomediaksi, syvyyttäkin löytyy. Osa tarinoista on hervottoman hauskoja, osa ihmiskohtaloista taas herkistää.

– Hissu on juonut varmasti 40 vuotta putkeen, ja puiston penkistä on tullut hänelle koti. Näytelmä alkaa Hissusta ja päättyy Hissuun, kertoo roolia esittävä Mika Niemi.

Niemi on ensikertalainen Iltatähden lavalla.

– Lähdin mukaan, kun Pekka pyysi. Tämä on ollut mahtava kokemus.

Näytelmän harjoitukset aloitettiin jo reilu vuosi sitten ja Niemi on jo kolmas Hissu, kun aiemmat jäivät aikataulujen venyessä pois. Niemi tuli mukaan vuodenvaihteessa.

– Mika on ihan loistava löytö. Meillä on muutenkin ihan mahtava sakki kasassa, kehuu Linnanmäki.

Piinapenkin piti saada ensi-iltansa jo keväällä, mutta viime hetkellä pahentuneen korona-tilanteen vuoksi se peruttiin. Puolen vuoden tauon jälkeen harjoitukset aloitettiin elokuussa uudestaan.

– Piti aloittaa alusta, mutta kyllä se rooli oli siellä selkäytimessä, toteaa Niemi.

Linnanmäki kertoo, että antaa ohjaajana näyttelijöille paljon vapauksia kehittää omaa roolihahmoaan ja muutenkin ideoimaan.

– Ja siinä he ovat onnistuneet hyvin.

Linnanmäki kirjoitti näytelmän vuosina 2016-17, mutta työstäessään sitä uudelleen lavalle, hän leikkasi lähes puolet pois.

– Se tuntui tietenkin aluksi hirveältä, mutta leikkaus teki hyvää. Siinä oli alunperin liikaa hahmoja, ja se teki siitä sekavan.

Piinapenkistä on luvassa kaikkiaan yhdeksän esitystä, enemmänkin, jos kysyntää on. Linnanmäki on tarjonnut näytelmää myös pikkujoulujen ohjelmaksi.

– Tässä on itsenäisiä tarinoita, jotka voi helposti irrottaa omiksi ohjelmanumeroiksi.

Kesäteatteriakin on harkittu ja näytelmän lavastus on tarkoituksella tehty sellaiseksi, että sen voi helposti viedä paikkaan kuin paikkaan.

– Kesäteatteria oli itse asiassa suunnitelmissa jo viime kesälle. Ehkä ensi kesänä sitten, jos porukka innostuu, tuumii Linnanmäki.

”Osa ihmisistä saa elämälleen uuden suunnan ja lähtevät penkiltä muuttuneina ihmisinä.

#