perjantai 3.12.2021 | 12:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Minna Klemola avaa kotileipomon ja lounaskahvilan Kirkonmäelle: "Välillä on tuntunut toivottomalta, mutta nyt päästään vihdoin aloittamaan"

Maria Store
Ke 24.11.2021 klo 11:00

– Kävi välillä mielessä, että pitäisikö tehdä jotain muuta kuin köökkihommaa, mutta kun sitä on aina tehnyt, ei oikein muuhunkaan osaa ryhtyä, toteaa Minna Klemola.

Klemola pyöritti pitkään lounaskahvilaa keskustassa ja viiden vuoden ajan myös MeriPasaatia Ykspihlajassa. Nyt hän avaa kotileipomon ja lounaskahvilan Kirkonmäelle, kotinsa pihapiiriin.

Kirkonmäen Herkku-Pirttiä Klemola lähti työstämään jo toissa vuonna, kun hän luopui MeriPasaatin yrittäjyydestä. Lounaskahvila keskustassa oli laitettu kiinni jo aiemmin.

– Asumme perinnekylässä täällä Kirkonmäellä. Kotiseutumuseo on tuossa tien toisella puolella ja pihalta näkyy kirkko. Rakensimme pihalle uudisrakennuksen vanhaan tyyliin, niin että se sopii tähän ympäristöön.

Rakennuksessa on kaksi erillistä tilaa. Yhdessä on kotileipomo keittiöineen sekä myymälävitriineineen ja toisessa kahvilatila.

– Tiloihin mennään eri ovista. Rakennusneliöt tulivat vastaan, mutta toisaalta tämä ratkaisu rauhoittaa kahvilan puolen keittiön hälinästä.

Asiakaspaikkoja myymälätilassa on muutama ja kahvilassa 28.

– Terassikin on tehty jo ensi kesää varten. Siinä asiakaspaikkoja on parisenkymmentä.

Kahvilan alue on selkeästi rajattu Klemolan kotipihasta, joten oman kodin yksityisyys säilyy.

– Onhan se mielenkiintoista pyörittää yritystä kotipihalla. Työmatka on lyhyt. Tykkään myös passata ja touhuta, ja nyt voin helposti illalla mennä jatkamaan töitä.

Herkku-Pirtissä leivotaan pullaa ja muita leivonnaisia, juureen tehtyä leipää ja saaristolaisleipää. Kakkuja ja muita leivonnaisia tehdään myös tilauksesta. Lounasta on tarjolla ensi viikosta lähtien.

– Tarkoitus on herättää henkiin myös lounaskahvilasta tutut täytetyt patongit ja toastit.

Kahvila työllistää Klemolan lisäksi kolmesta neljään työntekijää.

Osa tavaroista puuttuu vielä kahvilan avajaisviikolla, sillä monet tavarantoimitukset ovat viivästyneet.

– Välillä on tuntunut toivottomalta, mutta nyt päästään vihdoin aloittamaan. Uudistuksia ja lisäyksiä tuotantoon tulee, kun saamme kaikki tarvittavat laitteet keittiöön.

” Välillä on tuntunut toivottomalta, mutta nyt päästään vihdoin aloittamaan.

#