torstai 11.8.2022 | 10:32
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kokkolassa on riittänyt matkailijoita tänäkin kesänä – Isot tapahtumat tuovat turisteja kaupunkiin

Sini Sulkakoski
Ke 27.7.2022 klo 11:00

– Viime kesä oli aivan totaalista hullunmyllyä, kun koko Suomi oli liikkeellä. Majoitusvuorokaudet kasvoivat viime vuonna 3000 vuorokaudella painottuen heinäkuuhun, muistelee Kokkola-Camping -leirintäalueen yrittäjä Erkki Ahtiainen.

– Sen voi suhteuttaa esimerkiksi niin, että jos Kokkola Cupin aikaan meillä on noin 300 henkeä yöpymässä per yö, viime kesästä viisi viikkoa oli yhtä ”Kokkola Cupia”.

Ahtiaisen mukaan viime kesän huippulukemiin ei tänä vuonna ylletä, mutta ei tänäkään vuonna laakereilla levätä.

– Tänä kesänä keskiyöpyjämäärä on ollut noin 200 henkeä per yö. Myynnillisesti tiputaan viime vuodesta, mutta se oli täysin odotettavissakin, kun ulkomaanmatkailu avautui.

Riippumatta maailmantilanteesta, Ahtiainen on nostanut Kokkola-Campingin palveluiden hintoja joka toinen vuosi.

– Puhutaan kuitenkin niin pienistä hinnankorotuksista jotka eivät suoranaisesti matkailijan valintoihin vaikuta, mutta joka pitkässä juoksussa näkyy meidän tuloksessa.

Tälle kesälle Kokkola-Campingiin rakentui ennakkovarauksiin pohjautuva lisäsesonkialue karavaaneille. Lisämajoitustila on tarpeen varsinkin suurien tapahtumien aikaan.

– Kokkolassa on nykyään niin paljon tapahtumia ja ensimmäistä kertaa tänä kesänä kolme isoa festivaalia, niin nyt toivotaan, että kaikkiin riittää myös väkeä.

Ahtiaisen mukaan esimerkiksi Viinijuhlien aikaan majoitusta ja caravan-paikkoja on kyselty hyvissä ajoin etukäteen.

– Myös Kokkola Cup -viikkona olimme keskiviikosta lähtien ihan ”umpitäynnä”. Nähtäväksi jää, kuinka tapahtumapuistoon siirretyt venetsialaiset tulevat vaikuttamaan kaupunkimme matkailuun.

Hotel Kokkolan hotellinjohtaja Sari Jukonen toteaa kaupungissa ja lähikunnissa järjestettyjen tapahtumien näkyvän suoraan Hotel Kokkolan varauskalenterissa.

– Kun Viinijuhlat varmistuivat tälle kesälle ja liput tulivat myyntiin, sen viikonlopun majoitus myytiin miltei loppuun saman tien. Jos puhutaan Kokkolan ulkopuolisista tapahtumista jotka meihin vaikuttavat, niin Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien aikaan meillä oli paljon useamman yön yöpyjiä.

Hotelli- ja ravintola-ala kärsii työvoimapulasta, mutta Jukosen mukaan Hotel Kokkola on saanut tarvittavan määrän henkilökuntaa kesän arkea pyörittämään.

– Silti edelleen meillä, ja alalla yleisesti ammattitaitoiselle henkilökunnalle on erittäin suuri kysyntä.

Hotel Kokkolan hotellinjohtaja Sari Jukonen toivoo, että Kokkolassa nostettaisiin omia nähtävyyksiä ja ylpeyden aiheita entistä suuremmin esiin. Menossa mukana myös asiakaspalvelupäällikkö Rane.
Sini Sulkakoski

Jukonen toteaa yleisen hintojen nousun myötä hotelli-alan olevan ”puun ja kuoren välissä”.

– Jos kuluttajilla on tiukempaa, niin vapaa-ajan matkustuksesta karsitaan. Siinä on vaikea lähteä nostamaan huoneen hintaa kustannuksia vastaavaksi. Kyllä tässä matematiikkaa saa harrastaa, jotta saa järkevän yhtälön hinnannostojen suhteen aikaiseksi.

Tunnettavuuden kasvattamiseksi Jukonen toivoo, että Kokkolassa nostettaisiin omia nähtävyyksiä ja ylpeyden aiheita entistä suuremmin esiin.

– Se on myös hotellihenkilökunnalle mukavaa, kun vieraat palaavat illalla hymyillen hotellille kertoen, mitä he ovat kaupungissamme nähneet ja kokeneet.

Jukonen toteaa lähikuntien liikenneyhteyksien kehityksen vaikuttavan suoraan myös Kokkolaan.

– Esimerkiksi äskettäin alkaneet lennot Ruotsista Kruunupyyhyn sekä Vaasan laivaliikenne näkyvät myös Kokkolan matkailussa. Festari- ja retkibussit auttavat alueen kohteiden saavutettavuudessa hienosti.

Hotel Seurahuoneen hotellinjohtaja Anne Katajalaakso kertoo hotellin olleen täynnä Kokkola Cupin myötä. Jalkapallofanien lisäksi liikkeellä oli ollut myös muita lomailijoita.

– Myös tuleva Viinijuhlat -viikonloppu on myyty Seurahuoneen osalta täyteen. Venetsialaiset näkyvät myös perinteisesti selkeänä piikkinä huonevarauksissa.

Osuuskauppa KPO:n Original Sokos Hotel Kaarlen hotellinjohtaja Jaki Silvennoinen toteaa olevan tärkeää, että matkailijat saataisiin viipymään Kokkolassa pidempään, kuin yhden yön.

– Suuri asia olisi myös se, että useampi suuri tapahtuma ei olisi samana viikonloppuna. Sillä vältettäisiin ”ei oon” myyminen asiakkaille. Sillä on ja olisi suuri merkitys Kokkolan majoitus- ja ravitsemusalan toimijoille, että tapahtumat sijoittuisivat vuodessa useammalle viikonlopulle.

”Sillä on ja olisi suuri merkitys Kokkolan majoitus- ja ravitsemusalan toimijoille, että tapahtumat sijoittuisivat vuodessa useammalle viikonlopulle.

#