keskiviikko 17.8.2022 | 08:11
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Arppa sekä Timo Rautiainen & Ville Ojanen esiintyvät Coastzilla-festareilla – Festari järjestetään nyt kolmatta kertaa

Maria Store
Ke 3.8.2022 klo 14:30

Coastzilla-kaupunkifestari järjestetään kolmatta kertaa tulevana lauantaina West Coast Billiardissa.

– Olemme pyrkineet järjestämään tapahtuman kesän viimeisenä lomaviikonloppuna, ennen kuin opinahjot aukeavat. Pahin festarikesä on ohi, siinä on hyvä rako tapahtumalle, toteaa Mika Hietanen Kokemus ry:stä.

Elävää musiikkia Kokkolassa edistävän yhdistyksen teemana on tänä vuonna musiikin monimuotoisuus. Hietanen on tyytyväinen, että teema toteutuu tulevassa tapahtumassa.

– Timo Rautiainen & Ville Ojanen on käytännössä kansanmusiikkia. Harvoin esiintyvä Nahjus soittaa Kauko Röyhkän ja Tuomarin Nurmion tyylistä rockia.

Arppa soittaa pop-rockia, ensiesiintymisensä tekevä ja debyyttialbuminsa heinäkuussa julkaissut Eric Forresterin erektiohäiriö edustaa suomirokkia, kun Soliferus taas soittaa progressiivista heviä.

– Nuoret miehet ovat kehittyneet valtavasti ja ovat innoissaan tekemisestään.

Musiikki soi tapahtumassa kahdella lavalla.

– Tapahtuma jatkaa klubi-iltojen sarjaa, joita olemme järjestäneet pitkin vuotta.

Syksyllä tapahtumia on luvassa vielä kaksi, yksi syyskuussa ja toinen marraskuussa. Tapahtumat järjestetään West Coastissa.

Live-musiikki voi Kokkolassa tällä hetkellä hyvin.

– Kokemuksessa on viime vuosina ollut aktiivista toimintaa parin vuoden hiljaiselon jälkeen. Olemme järjestäneet paljon pienimuotoisia tapahtumia ja en näe syytä, miksi emme jatkaisi niiden parissa.

Lisäksi live-musiikki soi säännöllisesti esimerkiksi Kiltassa, Sahassa ja Kruununvoudintalolla.

– Vähän joka paikassa on tarjontaa. Live-musiikin suurkuluttajana olen tyytyväinen.

#