keskiviikko 17.8.2022 | 07:58
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Käsityönä tehdyt nuket tekevät hyvää – Nukeista saaduilla lahjoituksilla Unicef kerää rahaa rokotusohjelmin

Maria Store
Ke 3.8.2022 klo 09:05 | päivitetty ke 09:05

Unicefin Kokkolan vapaaehtoisryhmä on tuonut kaupunginkirjastoon esille 48 Anna ja Toivo -nukkea. Kaikki nuket ovat myynnissä ja nukeista saadut lahjoitukset Unicef ohjaa rokotusohjelmiin.

– Nuket on tehty alusta loppuun käsityönä. Kankaat on saatu lahjoituksina. Joukossa on esimerkiksi nukke, jonka mekko on tehty kansallispuvun helmasta, kertoo Pirkko Mellin.

Erikoisuutena näyttelyssä on morsiuspari. Uusimmat, noin kymmenen nukkea ovat valmistuneet viime päivinä ja ne on puettu PaaPii Designin kankaista tehtyihin asuihin.

Nuket ovat esillä elokuun loppuun saakka.

– Samalla teemme Unicefin toimintaa tutuksi, toteaa Ritva Typpö.

Unicefin Kokkolan vapaaehtoisryhmä täyttää tänä vuonna 35 vuotta.

– Ryhmämme on aktiivinen. Suurin osa on eläkeläisiä, mutta on joukossa nuoriakin. Saisi olla enemmänkin, Mellin toteaa.

Nukkien tekoon on osallistunut Unicefin vapaaehtoisten lisäksi ammatti- ja harrastajaompelijoita Keski-Pohjanmaalta. Eniten nukkeja tehneet ovat Pirjo Karlsson, Marianne From sekä nukkevastaavat Ritva Typpö ja Leena Sulkala.

Ostajat voivat ilmoittaa kiinnostuksestaan kirjoittamalla puhelinnumeronsa näyttelyn yhteydessä olevaan listaan. Näyttelyn jälkeen ostajiin ollaan yhteyksissä ja nuket toimitetaan uusiin koteihinsa.

– Tämä on hieman erilaista hyväntekeväisyyttä, sillä tästä saa jotain vastineeksi, toteaa Mellin.

#