tiistai 4.10.2022 | 18:39
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Halkokarilla sijaitseva, 1980-luvulla perustettu Peikkopuisto sai uuden ilmeen – Iso peikon pää peittyy hiljalleen sammaleella

Maria Store
Ke 14.9.2022 klo 11:00

Isokokoinen peikon pää tuntuu kurkistavan maan alta Halkokarin Peikkopuiston sisäänkäynnin vieressä. Peikko on osa kesän aikana tehtyä uudistusta Peikkopuistossa.

Pää on tehty hypertufasta, materiaalista johon on sekoitettu betonia, hiekkaa ja turvetta.

– Tämä on elävä teos, sillä peikon pää alkaa pikkuhiljaa peittyä sammaleella. Ehkä jo ensi kesänä vihertää! toteaa Kokkolan kaupungin vihersuunnittelija Nina Mamia.

Teos on ainoa laatuaan Kokkolassa, mutta ei sellaiseksi jää.

– Tämä oli ensikokeilu, mutta lopputulos on niin hieno, että näitä tulee kaupunkiin lisää. Ei välttämättä peikkoja, mutta jotain muuta.

Mamia ideoi peikon ja sen toteuttivat kaupungin puutarhurit. Korvat ja silmät tekivät kokkolalainen taiteilija Kaija Kontulainen ja hänen tyttärensä Noomi.

Lohikäärme sai uuden värityksen.
Maria Store

80-luvulla perustetun Peikkopuiston (Lyhytkuja 7) erikoisuuksia ovat luonnontilassa oleva ympäristö, sekä kivistä rakennetut peikot ja lohikäärmeet. Kivirakennelmat olivat vuosien varrella kärsineet, joten ne kunnostettiin kesän aikana.

Ne saivat pinnalleen myös uutta väriä, kun nuorisokeskus Villa Elban vapaaehtoistyöntekijät maalasivat niille uuden ilmeen.

Alunperin vapaaehtoisten piti ainoastaan maalata puiston isoihin kivilohkareisiin luolamaalauksia, joihin haettiin mallia pohjoismaisista luolamaalauksista.

– He olivat niin nopeita, että saivat maalata peikotkin. Heidän värien käyttö on todella rohkeaa, tulin iloiseksi kun näin lopputuloksen.

Vapaaehtoiset rakensivat puistoon lisäksi aistipolun sekä jatulintarhan.

Puistossa uusittiin myös leikkivälineet ja sinne saatiin uusi keinu, kiipeilyteline ja liukumäki. Peikkopuiston perusparannus aloitettiin heinä-elokuussa ja projektiin varattiin 55 000 euroa.

"Luolamaalauksia" puistossa.
Maria Store

Mamia tuo mielellään puistoihin taidetta ja osallistaa yhteisöä sen tekemisessä. Peikkopuistoon taidetta ovat tehneet Villa Elban vapaaehtoisten lisäksi Halkokarin koulun lapset.

Koululaiset ovat koristelleet peikkoluolan, kivistä rakennetun hiekkalaatikon sekä tehneet muita koristeita puihin esimerkiksi kävyistä ja pajusta.

– Osa koristeista kestää vain muutaman päivän, osa vuosikausia. Arboristi Tommi Kåla auttoi kiinnittämään teokset puihin niin, etteivät teokset vahingoita niitä.

Mamialle taiteen tuominen puistoihin on sydämen asia ja hän toteaa, että ilman taidetta puistoista jäisi hänelle ”kuivakka olo”.

– Taiteen avulla puistosta tulee persoonallisempi.

Mamia uskoo, että puistoon tullaan vierailemaan kauempaakin.

– Rantaraitille pystytetään kyltti ohjaamaan tänne. Sinne tulee myös grillipaikka, joten puistossa käyntiin voi yhdistää eväsretken.

Seuraavaksi Mamian työpöydällä ovat Ykspihlajan Potin rantapuisto sekä Pajurinteen leikkipuisto.

– Luonnokset ovat kohta valmiina, Mamia kertoo.

”Taiteen avulla puistosta tulee persoonallisempi.

#