sunnuntai 4.12.2022 | 09:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kokkolalaisen maanmittarin poika ja teologian opiskelija Henrik Jakob Wikar oli seikkailija, uhkapeluri, karkuri sekä tutkimusmatkailija

Tuula Vuolle-Selki
Pe 18.11.2022 klo 09:00

Henrik Jakob Wikar tunnetaan Etelä-Afrikan heimojen tuntijana. Wikaria pidetään erittäin tarkkana ja luotettavana khoiksankansojen tapojen ja rituaalien kuvaajana, jota on käyttänyt lähteenä mm. eteläafrikkalainen etnografi J.A. Engelbrecht.

Henrik Jakob Wikar syntyi Kokkolassa vuonna 1752. Isä Jacob Johan Wikar oli maanmittari ja äiti Margareta Carlborg oli kirkkoherran tytär Vaasasta. Jacob Johan kuoli jo 1755 ja aikuistuttuaan Henrik Jacob lähti opin polulle, joka vei lopulta Turkuun teologiaa opiskelemaan.

Kaukokaipuu ja levottomuus valtasivat mielen ja opinnot jäivät nuorelta mieheltä kesken. Sukulaiskontaktiensa avulla Wikar onnistui saamaan pestin Hollannin Itä-Intian kauppakomppaniasta. Matka kävi Kapkaupunkiin, jossa hän työskenteli sairaalakirjurina.

Wikar kuuli Linnén oppilaan Anders Sparrmanin kasvitieteellisestä matkasta itäisessä Kaplandetissa. Hän toivoi saavansa Sparrmanilta työtä kauempana Kapkaupungista, sillä Sparrman oli juuri tänne menossa. Valitettavasti Wikar oli jo oppinut daggan eli (hasiksen) polttamisen, minkä vuoksi Sparrman lähetti Wikarin pois.

Pelivelkojen vaivaama Henrik Jacob jätti kauppakomppanian työn ja livahti Etelä-Afrikan sisämaahan ja siellä edelleen syrjäseuduille, kohti Oranjejokea. Hän hankki elantonsa metsästämällä ja eli läheisessä suhteessa alkuperäiskansojen kanssa. Vuoden 1775 huhtikuun ja syyskuun 1778 välillä hänen elämästään ei juuri tiedetä muuta kuin, että hän eli alkuperäiskansojen kanssa.

Vuoden 1778 loppupuolelta vuoden 1779 heinäkuuhun hän piti päiväkirjaa elämästään paimentolaisheimojen keskuudessa. Kyseessä oli Khoisan-kansa sekä siihen kuuluvat sanit (bushmanit) ja khoi-khoit (hottentotit).

Ensimmäiset päiväkirjamerkinnät sijoittuvat Goodhouse-nimisen paikkakunnan läheisyyteen. Wikarin alkuperäinen päiväkirja on säilynyt pretorialaisessa museossa, Etelä-Afrikassa.

Tutkijat pitävät hänen päiväkirjaansa arvokkaana tutkimuslähteenä. Hän kuvailee päiväkirjassaan tarkkaan mm. Oranje-joen varren afrikkalaiskansojen elintapoja, metsästysmenetelmiä, uskomuksia, avioliittotapoja, lasten kasvatusta, kaupankäyntiä, seremonioita ja sodankäyntiä.

Päiväkirjasta on kaksi versiota: Die Relaas, joka julkaistiin myöhemmin useita kertoja, ja Die Berigt, hieman pidempi versio, joka on olemassa vain yhtenä kappaleena Pretorian museossa. Päiväkirja sisältää niin etnologisia kuin tieteellisiä havaintoja, mutta ottaen huomioon, että ne ovat vain osittain Wikarin havainnoimia, loppu tieto tulee muista lähteistä.

Wikarin kuvaamat Sanit olivat ja ovat yhä nykyäänkin keräilijämetsästäjiä, joilla ei ollut tutkimusmatkailijoiden mukaan pysyviä kyliä vaan heidän elintapansa oli hyvin liikkuvaa. Jokaisella sanyhteisöllä oli kuitenkin oma alueensa. Siellä olevista hunaja- ja muista varannoista he pitivät tarkasti huolta.

Sanit eivät tutkimusmatkailijoiden mielestä viljelleet mitään ja heillä ei ollut mitään muita kotieläimiä paitsi koiria, joita he käyttivät apuna metsästyksessä.

Khoi-khoit pysyivät enemmän paikallaan, vaikkakin he vaelsivat karjan mukana laidunalueille. Khoi-khoit saivat elantonsa tutkimusmatkailijoiden mukaan lähinnä karjanhoidosta ja metsästyksestä.

Khoi-khoitilla oli kotieläiminä ainakin lehmiä, härkiä, vuohia ja lampaita. Karjan määrä määritteli khoi-khoit - miehen varallisuuden. Varsinkin lähetysasemien lähellä khoi-khoit alkoivat harjoittaa myös maanviljelyä. Puutarhoissa tärkeimpänä kasvina oli tupakka. Sen arvo khoikhoitten keskuudessa oli niin suuri, että useat miehet vaihtoivat jopa vaimonsa ja tyttärensä tupakkaan.

Vanhuksia ei juuri kunnioitettu. Tämä ilmeni varsinkin siirryttäessä paikasta toiseen, jolloin khoi-khoit saattoivat hylätä liikuntakyvyttömän isänsä tai äitinsä jättäen heidät kuolemaan pensaista tehtyyn pieneen suojaan. Vanhuksille saatettiin jättää hieman ruokaa tai juomaa, jos siihen oli varaa. Myös kiertelevät ja paikasta toiseen liikkuvat sanit hylkäsivät vanhuksensa.

Juuri tämä arvokas päiväkirja saattoi pelastaa Wikarin hengen. Kauppakomppanian silmissä Wikar oli karkuri ja ansaitsi kuolemantuomion. Neljän ja puolen sisämaassa vietetyn vuoden jälkeen Wikar pyysi armahdusta ja esitti päiväkirjansa, jossa oli komppanialle paljon hyödyllistä tietoa.

Hänet armahdettiin ja hän palasi kauppakomppanian palvelukseen. Tästä eteenpäin hänen elämänvaiheistaan ei ole tietoa. Kerrotaan vain, että ”vetovoima hasispiippuun vahvistui ja hän jatkoi vaellustaan” (utan lockelsen till haschpipan blev för stark och han fortsatte sina vandringar).

Lähteet:

K.H.Renlundin museo, Kokkola 400 – onni suosii rohkeaa -näyttelyn aineistot netissä

https://www.kokkola.fi/vapaa-aika/museot/k-h-renlundin-museo/onni-suosii-rohkeaa/

https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/91204/50179

Liikanen, Anu, Susanna 2008. Sanit ja khoikhoit varhaisten tutkimusmatkailijoiden kuvauksissa. Yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekunta Historian oppiaineryhmä. Yleisen historian Pro gradu -tutkielma. Toukokuu 2008.

”Hän hankki elantonsa metsästämällä ja eli läheisessä suhteessa alkuperäiskansojen kanssa.

”Tutkijat pitävät hänen päiväkirjaansa arvokkaana tutkimuslähteenä.

#